Suomessa on pitkät perinteet talkoista, naapuriavusta ja muusta yhteiseen hyvään ponnistamisesta, olemme lisäksi yhdistysten luvattu maa. Eniten vapaaehtoistyötä tehdään luultavasti eläinten ja luonnonsuojelun sekä sosiaalitoimen puolella, mutta myös kulttuuri ja kulttuuriperintö innostavat ihmisiä.
Kansalaisoikeuksiin liittyy aina myös vastuita. Perustuslaki turvaa jokaisen oikeudet kulttuuriperintöön velvoittaen samalla meitä kaikkia perinnön vaalimiseen. Jokamiehenoikeudet sallivat toisten maille astumisen ja luonnonantimien hyödyntämisen. Vastapainoksi olemme tärväämättä retkimaisemiamme, kunnioitamme luontoa ja omistajien kotirauhaa.
Suomi on pikapuoliin ratifioimassa Euroopan neuvoston puiteyleissopimuksen nk. Faron sopimuksen[1], joka kannustaa kolmannen sektorin toiminnan vahvistamiseen. Toukokuun puolessa välissä Europa Nostra järjestää Turussa upean seminaarin, jossa pohditaan kansalaistoimintaa monesta eri näkökulmasta ja kuullaan hyvistä käytännöistä Euroopassa.
Osallisuus on jo pitkään ollut keskeinen periaate esim. maankäyttö- ja rakennuslaissa. Osallisuudesta, sen muodoista ja osallistumisen asteesta on kirjoitettu paljon myös teoreettisia tutkimuksia. Vapaaehtoisia kaivataan niin sairaaloissa, museoissa, seniorikeskuksissa, turvapaikkahakijoiden vastaanottokeskuksissa kuin kouluissa ja päiväkodeissakin. On kehitetty valtavasti erilaisia innovatiivisia muotoja osallistua ja tukea instituutioita, heikossa asemassa olevia kanssaihmisiä, kavereita ja muita apua kaipaavia. Onko kaikki käytännössä siis hyvin?
Arjessa on aivan toisenlaisiakin tavoitteita. Kansalaisten osallistumisoikeuksia pyritään jatkuvasti kaventamaan esimerkiksi ”byrokratiatalkoiden” nimissä. Kaikki tietävät, että maankäytön suunnitteluun liittyy todella suuria taloudellisia panoksia. Jarruttavia mielipiteitä ei liioin kaivata. Esimerkiksi Helsingin yleiskaavaprosessi osoitti, että kansalaismielipiteet voidaan kevyesti mitätöidä kun vastakkain asetetaan ”edullinen asuminen” ja kulttuuriperinnön vaaliminen. Aktiivisia kansalaisia on jopa leimattu häiriköiksi ja ”ammattivalittajiksi”, jotka ilkeyttään hidastavat rakennushankkeita.
Suomen Kotiseutuliitto on tehnyt ensimmäisen valtakunnallisen selvityksen yhdistysten ja yksittäisten kansalaisten panoksista kulttuuriympäristön hoitoon ja kehittämiseen. Kulttuuriperintökasvatuksen seuran lisäksi hanketta oli valmistelemassa kahdeksan alan keskeisintä kansalaisjärjestöä. Vastauksia järjestötoimijoilta ja yksittäisiltä kansalaisilta tuli 450 ympäri maan. Määrä kuvaa hyvin kentän aktiivisuutta; laaja joukko suomalaisia tekee ilman palkkaa kulttuuriympäristötyötä. Myös Helsingin Sanomien vapaaehtoistyötä koskeva kysely kertoo vapaaehtoistyön kasvavasta merkityksestä yhteiskunnassamme.
Kotiseutuliiton selvitys toteuttaa kulttuuriympäristöstrategiaa, jossa tavoitteeksi on asetettu, että kulttuuriympäristöpolitiikan tulisi olla kansalais- ja yhteisölähtöistä. Kansalaistoimijoiden ja yksittäisten kansalaisten lisäksi strategia haastaa elinkeinoelämää ja julkista sektoria laajemminkin kehittämään kulttuuriympäristöä. On tärkeää, että eri tahot tuntevat omat osallistumismahdollisuutensa ja osaavat käyttää niitä. Strategiassa luvataan lisätä julkisen hallinnon, kansalaisten ja elinkeinoelämän toimijoiden välistä vuoropuhelua kulttuuriympäristöä koskevissa asioissa.
Kotiseutuliiton selvitys todisti, että kolmannen sektorin työllä on oletettua suurempi merkitys kulttuuriympäristöasioissa. Lähes 40 % kyselyyn vastanneista kertoi, että he käyttävät vuosittain yli 30 päivää kulttuuriympäristöön liittyvään vapaaehtoistyöhön – tuhansien ihmisten kuukauden ilmaistyöpanos on merkittävä voimavara. Toimijoilla on myös runsaasti ammatillista osaamista.
Selvityksen ehkä yllättävin tulos oli se, että kulttuuriympäristötoimijoilla on vain niukasti yhteistyötä museoiden kanssa. Vuoropuhelun lisäämiselle on siis todellista tarvetta. Osallisuutta onkin pohdittu lukuisissa seminaareissa, mm. Museoviraston järjestämät Museoalan Teemapäivät paneutuivat viime vuonna osallisuuteen ja vapaaehtoistoimintaan. Pohdintoja jatketaan ensi syksynä. Myös tuore Museopoliittinen ohjelmaluonnos korostaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Ilmailumuseo on yhdessä Kansalaisfoorumin kanssa tuottanut erinomaisen oppaan museoille vapaaehtoistyön organisointiin.
Suurimpana epäkohtana Kotiseutuliiton selvitys nosti esiin sen, että kansalaisjärjestöjen voimavarat ovat riittämättömät. Paljon enemmän tehtäisiin, jos toimintaa tuettaisiin taloudellisesti. Kulttuuriympäristötyön kansalliset tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan edellytyksiä yhdistystoimintaan. Rahoituksen lisäksi aito vuorovaikutus on tärkeää. Tämä tarkoittaa tasapuolista ja tuloksellista yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon välille.
On helppo yhtyä erään kyselyyn vastanneen toteamukseen, että pienikin kädenojennus voisi olla merkittävä ja silloin ”Tekisimme maailmasta paaaaljon paremman paikan!”.
Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä – tavoitteena hyvä elämä Kotiseutuliiton raportti http://www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/ky-ja-kansalainen-selvityshanke
[1] Euroopan neuvoston kulttuuriperinnön yhteiskunnallista arvoa ja merkitystä käsittelevään Faron puiteyleissopimukseen (2005)
Maire Mattinen
Kuva: Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä –raportin julkistamistilaisuudessa ympäristöneuvos Tuija Mikkonen kiteytti raportin sisällön yhdeksään keskeiseen kohtaan, joista hän painotti erityisesti kansalaistoimijoiden sitkeyden merkitystä.