Pilotoimme kauniissa alkusyksyn säässä 5.-luokkalaisten kanssa Suomenlinnan sisu – rosoista resilienssiä -toimintamallia. Retkeilimme yhdessä Suomenlinnaan, jossa seurattiin joltain osin Suomen historiapelien Suomenlinna-lautaa ja ohjekirjaa mukauttaen niiden sisältöjä esitelläksemme alueen ja siellä asuneiden ihmisten resilienssiä historian saatossa.
Työskentely alkoi jo koulussa, kun sukellettiin resilienssin käsitteeseen ymmärtääksemme sen tarkoittavan kestävyyttä yhtäältä jatkuvuutena ja toisaalta mukautuvuutena. Lisäksi se tarkoittaa epätäydellisyyden hyväksymistä ja tulevaisuuden uskoa. Resilienssiä voi olla mm. ympäristöllä, rakennuksilla ja ihmisillä, ja se esiintyy joustavuutena ja kykynä sopeutua muutokseen. Konkreettisia esimerkkejä nostettiin nuorten omasta elämästä ja koulunkäynnistä.
- Suomenlinna on kokenut historian saatossa muutoksen puolustukseen rakennetusta linnoituksesta, joka ei ikinä täyttänyt tarkoitustaan, kun Suomen sodassa Suomenlinnan komendantti C.O. Cronstedt luovutti sen venäläisille ilman vastarintaa (ilmoille jäi kysymys, oliko tämä resilienssin puutetta vai resilienssiä ymmärryksenä tulevaisuuden kulusta); Krimin sodassa sen muurit ja tykit olivat auttamatta vanhentuneita, kun Ranskan ja Britannian laivastot pääsivät moukaroimaan sitä etäältä; sisällissodassa sen tykit tehtiin käyttökelvottomiksi valkoisten liittolaisten saksalaisten maihinnousun turvaamiseksi; ja toisessa maailmansodassa sotatekniikat olivat jo kehittyneet lentopommituksiin ja sukellusvenesodankäyntiin. “Huonosti hommansa hoitaneita” rakenteita on siis korjailtu sisukkaasti ja toistuvasti pommitusten jäljiltä.
- Sukellusvene-Vesikolla juttelimme talvi- ja jatkosodista osoituksena suomalaisten resilienssistä ylivoimaista vihollista vastaan ja tappioista selviämisestä itsenäisenä ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista jatkaen.
- Kauppiaskorttelilla keskusteltiin elinkeinovapaudesta ja maakauppakiellon purkamisesta sekä 5.9. vietetyn yrittäjän päivän hengessä siitä, kuinka yrittäminen edustaa resilienssiä ja kuinka riskeeraaminen palkkion toivossa vaatii sisua.
- Resilienssiä oli myös Suomenlinnan isäksi tituleeratulla Augustin Ehrensvärdillä, jonka hautamuistomerkillä pohdittiin, mitkä puolueet nykyään taistelevat vallasta ja arvioitiin Ehrensvärdin elämän perusteella, kuuluiko hän oman aikansa puolueista Venäjää vastaan sotimaan halunneisiin hattuihin vai liennytystä kaivanneisiin myssyihin. Ehrensvärdhän sai potkut Suomenlinnasta myssyjen noustessa valtaan ja pääsi jatkamaan työtään vallan jälleen vaihtuessa. Nyt hänellä on komea kunniamerkki keskellä suursaavutustaan. Tämä osoittaa, että hetken vastoinkäymiset saattavat koitua vielä voitoksi, ja on oltava sisua ryhtyä pettymysten jälkeen yrittämään uudelleen tai tavoittelemaan uusia mahdollisuuksia.
- Kruununlinna Ehrensvärdin muun uskontoisten rukoiluun ja hiljentymiseen tarkoitetulla “Pirunkirkolla” keskusteltiin siitä resilienssistä, mitä täytyy eriuskontoisilla ja uskonnottomilla olla, jos valtio ja valtaväestö painostaa tai pakottaa uskomaan “kuten kaikki muutkin”, ja eriuskontoisuutta tai uskonnottomuutta halveksitaan, kuten “Pirunkirkko” nimikin osoittanee.
- Tunne-elämän resilienssiä tukemaan sopii tarina Piperin puiston lammelta, jonne tarina kertoo onnettoman nuoren parin yrittäneen shakespearelaisesti hukuttautua, kun heidän rakkauttaan ei hyväksytty. Tarinan “Julian” ajanmukainen valtava vannehame keräsi kuitenkin ilmaa alleen ja kellutti tyttöä pitäen tämän hengissä niin pitkään, että paikalle ehti pelastaja, johon nuori neiti rakastui. Onnellinen loppu siis joillekin, ei niinkään sille toiselle. Narratiivia voi käyttää allegoriana siitä, että nuoruuden sydänsäryt kyllä helpottavat ajan kanssa, kunhan antaa itselleen aikaa selvitä niistä, ja siitä että mitään suuria ratkaisuja ei kannata tehdä tunnekuohujen vallassa.
- Vaikka Sveaborg-Viapori-Suomenlinna ei kovin kiitettävästi onnistunutkaan tarkoituksessaan suojata Helsinkiä sodassa, on se nostettu 90-luvulla Unescon maailmanperintökohteeksi esimerkillisenä bastionilinnoituksena, joka on nykyään kysytty eloisa asuinalue helsinkiläisille ja suosittu nähtävyys koti- ja ulkomaisille turisteille, joita siellä käy vuosittain noin miljoona.
- Nämä turistimassat aiheuttavat osaltaan resilienssin tarvetta, kun saaren luontoa ja rakenteita on suojattava kovalta kulutukselta ja korjattava sen jäljiltä. Suomenlinnan hoitokunta tekee sisukkaasti töitä ohjatakseen ihmisiä kestäville kierroksille ja vaaliakseen arvokasta kulttuuriperintöämme. Sitä kunnioittaen meidän kierroksellamme opittiin Iso Mustasaaresta käsin näkymiä ihaillen, kuinka Länsi-Mustasaaren hienoille rakenteille ei parane lähteä ihastelemaan tykkejä ja maisemia, koska alue on kovan eroosion kourissa.
Resilienssiä, kuten pettymysten sietoa muuttuvissa tilanteissa erityisesti kierroksen ohjaajalta vaati se, että tavan mukaan ainakin itseä kiinnostavaa asiaa ja tutustumiskohteita olisi ollut paljon enemmän kuin mihin kolmen tunnin retkiaika Suomenlinnassa riitti. Kiertely eri nähtävyyksillä ja oppilaiden toivekohteissa johtivat siihen, että monen Suomenlinnan matkaajan päänähtävyys, Kustaanmiekan bastioni tykkeineen, luolineen ja laivaväylineen jäi näkemättä, jotta ehdittiin levähtää pikku piknikille Susisaaren nurmikentille. Resilienssiä helpottaa hyvinvoinnin peruspilareista kiinni pitäminen: liikunta, mutta myös riittävää lepo.
Työ jatkui koulussa, kun oppilaat tarkastelivat kierroksella otettuja kuvia kauneudesta ja rosoisuudesta, sekä valitsivat yksittäisen kuvan, joista kirjoittivat lyhyen tarinan vastaten kysymyksiin: Miksi paikka on syntynyt tai tehty? Mitä sille on käynyt, miksi se on kulunut tai rosoinen? Millainen upea tulevaisuus sillä on edessä?
Alustavasti oppilaiden kanssa aiheesta keskustellessa monet vastaukset yhdistivät loistavan tulevaisuuden korjaamiseen, joten tarinointia ohjattiin muistuttamalla resilienssiin kuuluvan myös epätäydellisyyden hyväksyminen: kaiken ei tarvitse olla uutuuttaan hohtavaa ja kiiltokuvamaista, myös rosoisuus voi olla kaunista. Paikat ja asiat voivat täyttää tarkoituksensa tai niille voi keksiä uusia tarkoituksia kuluneinakin. Loistavaan tulevaisuuteen ei siis välttämättä tarvitse kuulua paikan korjaaminen uudenveroiseksi, kunhan korjaamatta jättäminen ei aiheuta täydellistä tuhoutumista ja vaaraa. Pohditaan, mikä milloinkin on tarpeellista. Patina on kaunis käsite! Ja kauniita olivat myös oppilaiden resilienssitarinat:
Kaiken muun tekemisen ohella tässä voisi luokanopettajan mielestä ryhtyä myös Suomenlinna-oppaaksi. Katsotaan, josko löydettäisiin rahoituskanava Suomenlinnan sisu – rosoista resilienssiä -toimintamallin esittelyyn muillekin koululaisryhmille tai miksei eri-ikäisillekin yleisöille – koska me kaikki tarvitsemme resilienssiä!
Ps. Mikä olisi sinun lähiympäristössäsi sopiva rosoisen resilienssin retkikohde ja millaiset tarinat sitä nostaisit nuorten tietoon? Vinkkaa meille halutessasi somen kommenteissa tai formsilla!