Skeittaus on tuttu ilmiö suomalaistenkin kaupunkien kaduilla. Lajin pioneerit skeittasivat jo 1970-luvulla, mutta karkeasti ottaen skeittaus on vakiinnuttanut asemansa täkäläisessä katukuvassa 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Aivan viime aikaisesta villityksestä ei siis ole kyse, vaan vuosikymmenten aikana kehittyneestä monimuotoisesta ja omaleimaisesta kulttuurista.
Skeittarit ovat hyvin perillä erilaisten tilojen käyttöön liittyvistä valtasuhteista
Skeittausta harrastetaan skeittiparkeissa ja rampeilla, mutta katuskeittauksessa tärkein harrastusympäristö on kaupunkitila. Kadut, aukiot, puistot ja rakennetun ympäristön eri elementit tarjoavat loputtomia mahdollisuuksia skeittareiden luovuudelle.
”Skeittarin silmä” skannaa kaupunkia ja jokainen sisäpiha, koulun piha tai tylsimmänkin teollisuusalueen lastauslava on skeittareille tuttu. Pienetkään ympäristön muutokset eivät jää huomaamatta. Jäljet kaiteissa, kiveyksissä ja seinissä kertovat muista skeittareista ja tehdyistä tempuista. Tuntuma kaupungin materiaalisuuteen on sanalla sanoen hyvin konkreettinen.
Skeittareilla on yksityiskohtaista tietoa kaupungeista ja niiden elämästä. Skeittausta harrastetaan kaupungin rytmissä ja julkisissa tiloissa. Yhteisen tilan jakaminen edellyttää toisten huomioimista, joka ei aina tapahdu ilman konfliktia vaan tilan jakamiseen liittyy myös jatkuvaa neuvottelua sen käytöstä. Skeittareilla onkin hyvä käsitys kaupunkien sosiaalisesta ympäristöstä. Monien paikkojen luonne ja käyttäjäryhmät muuttuvat esimerkiksi eri vuorokauden ja vuodenaikoina.
Skeittarit ovat hyvin perillä erilaisten tilojen käyttöön liittyvistä käytännöistä ja valtasuhteista. Milloin missäkin saa, tai ei saa, olla ja skeitata, ketkä muut jakavat saman tilan, ja mitä kaikkea tilan käytössä tulee huomioida.
Kaupunkiarjen dokumentointi skeittivideoissa
Skeittauskulttuuriin liittyy kiinteästi kaupunkitilan skeittaamisen lisäksi median tuottaminen . Olennaista on, että videoita ja valokuvia tekevät harrastajat itse . Ei liene liioittelua sanoa, että jokainen skeittari on joskus tullut kuvatuksi tai on vastaavasti itse kuvannut kavereidensa skeittausta. Aikoinaan VHS-kameraa tai järkkäriä ei aivan jokaiselta löytynyt, mutta teknologian kehittyessä ja halventuessa kamerat yleistyivät. Tätä nykyä älypuhelin on joka taskussa. Skeittausta on dokumentoitu valtavasti ja sosiaalisen median myötä tahti on vain kiihtynyt. Erityisesti Instagram on täynnä eri puolilla maailmaa kuvattua skeittausta.
Skeittaukseen liittyy kulttuurisista tekijöistä rakentuva merkitysjärjestelmä, jonka kautta myös ympäristö saa tulkintakehyksen. Skeittivideoissa spotit, siis temppupaikat, ovat tarkkaan harkittuja. Skeittarit miettivät paljon sitä, mikä temppu sopii mihinkäkin spottiin, millainen tausta kuvissa näkyy ja milloin valo on kuvaamista ajatellen otollinen. Skeittivideot ovat esteettisiä kokonaisuuksia, joissa ympäristöllä on aktiivinen ja vuorovaikutteinen rooli.
Skeittivideoiden kautta välittyy paljon tietoa spoteista, mutta myös ympäristöstä laajemmin. Videot sisältävät usein sosiaalisia kohtaamisia ja niissä kuvataan ohimennen paljon katuelämää. Kaupungeista kuvatut teemavideot sekä pitkäkestoiset ja laajat näkymät kaupunkimaisemista kertovat paljon arkkitehtuurista ja kaupunkien olemuksesta.
Skeittivideoita tutkitaan tarkkaan ja skeittareilla onkin usein hyvä käsitys monista kaupungeista riippumatta siitä ovatko he siellä käyneet. Skeittauksen ympärille on tosin kehittynyt myös aivan oma turismin muoto. Matkakohteen valintaan saattavat vaikuttaa esimerkiksi nykytaiteen museot ja kulttuuri-instituutit siinä missä muillakin turisteilla, mutta yhtä lailla koulunpihat, parkkipaikat sekä muut arkiset ympäristöt. Oleellista on niiden soveltuminen skeittaukseen.
Vuosikymmenten aikana kuvatuista videoista näkee myös kaupungin muutoksen. Skeittivideoihin on tallentunut paljon ajankuvaa ja arkisia paikkoja, joita ei enää ole. Monet näistä paikoista ovat edelleen skeittauskulttuurin kulmakiviä.
Tilan haltuunottoa ja elävää kulttuuriperintöä
Skeittaus on kaupunkitilan mielekästä haltuunottoa – toimijuutta, jonka kautta syntyy vahva side ympäristöön. Skeittivideot ja valokuvat esittävät skeittausta, mutta ovat sen lisäksi myös kuvauksia kaupungeista. Ne ovat elävää kulttuuriperintöä, jotka välittävät tarinoita ja kokemuksia. Skeittaus on osallistumista kaupungin tekemiseen, sillä vain käytössä kaupunkitilat ja arkkitehtuuri saavat merkityksensä.
Mikko Kyrönviita, HM, TaM, Tampereen yliopisto. Mikko on yli 30 vuotta skeittausta harrastanut ympäristöpolitiikan väitöskirjatutkija, joka tutkii kaupunkilaisten itseorganisoitumista, kaupunkitilan hallintaa ja tietenkin skeittausta.