Hyppää sisältöön

Perintö elämään, perintö kiertämään – Pohjoismainen yhteistyö

POHJOISMAISTEN MAAILMANPERINTÖKOHTEIDEN VUOSITAPAAMINEN BERGENISSÄ 22.-27.9. 2015

Pohjoismaat toimivat tiiviissä yhteistyössä maailmanperintöön liittyvissä asioissa. Maailmanperintökomitean jäsenenä Suomella on esimerkiksi pohjoismainen koordinaatiovastuu komiteaistuntojen aikana. Pohjoismaiden maailmanperintökohteet ovat myös järjestäneet yhteisiä vuosikonferensseja vuodesta 1995 lähtien.

Vuoden 2015 tapaaminen järjestettiin syyskuun lopulla Norjan Bergenissä noin 150 osallistujan voimin. Teemana oli maailmanperintökohteiden tulkitseminen ja esittely. Maailmanperintösopimus velvoittaa sopimusosapuolet muun muassa esittelemään ja välittämään alueellaan sijaitsevan kulttuuri- ja luonnonperinnön tuleville sukupolville. Samoin sopimus velvoittaa valtiot lujittamaan kansalaistensa arvonantoa ja kunnioitusta perintöä kohtaan sekä tiedottamaan kansalaisilleen perintöä uhkaavista vaaroista ja sopimuksen päämäärien toteuttamistoimista.

Konferenssissa keskityttiin pohtimaan, kuinka maailmanperintösopimuksen osapuolet voivat täyttää velvoitteensa kertoessaan kohteesta ja itse sopimuksesta. Kolmen päivän aikana kuultiin useiden kohteiden ruohonjuuritason esimerkkejä siitä, mitä ne ovat valinneet tarinoidensa sisällöiksi ja kuinka olisi mahdollista löytää uusia tapoja kertoa maailmanperinnöstä.

Konferenssiyleisö osallistui myös aktiivisesti keskusteluun. Mielenkiintoista pohdintaa saatiin aikaan muun muassa kysymyksestä, voiko maailmanperintökohteella olla kilpailevia tarinoita ja onko mahdollista, että poikkeuksellisen yleismaailmallisen arvon takana oleva tarina syrjäyttäisi muita yhtä tärkeitä tarinoita.

Bryggen

Tarinankerronnan tapoihin päästiin myös tutustumaan käytännössä, kun ensimmäisen konferenssipäivän iltapäivänä tutustuttiin Bryggenin hansamakasiineihin ja hansakauppiaiden elämään koululaisille suunnatulla opastuskierroksella. Konferenssivieraat kertasivat mustekynän käyttöä ja harjoittelivat kapakalan kuljettamista puukärryillä samalla kun kuulivat tarinoita 1300-luvun vilkkaasta kauppakeskuksesta.

Illalla tutustuttiin uuteen Norjan kalastusmuseoon, jonka näyttelyt vedenalaisesta maailmasta Norjan kalastushistoriaan toivat miellyttävää eloa 1700-luvun satamavarastorakennukseen. Toisen konferenssipäivän taas päätti kuorokonsertti Bergenin vanhimmassa, 1100-luvulla rakennetussa Mariankirkossa, sekä illallinen Håkonshallenissa, jossa prinssi Magnus Håkonsson juhli häitään prinsessa Ingeborgin kanssa 1200-luvulla 2000 vieraan voimin!

Maailmanperintökonferenssin kruunasi kaksipäiväinen retki Nærøfjordenin vuonomaisemiin, Urnesin 1100-luvulla rakennettuun sauvakirkkoon sekä Hyllestadin viikinkiaikaiseen myllynkivipuistoon. Myllynkivipuisto sitouttaa yläasteikäisiä nuoria toimimaan oppaina vierailijoille. Näin opastustilanne voi olla hauskalla tavalla oppimista kaikille osapuolille.

Hyllestad

EI ITSEENSÄ KÄPERTYMISTÄ

Konferenssin aikana kuultiin kansallisen tason maailmanperintösuunnitelmista. Norjan tavoitteena on perustaa jokaiseen maailmanperintökohteeseensa tietokeskus, joissa jokaisessa olisi yhteinen perusnäyttely Unescosta, maailmanperinnöstä ja maailmanperintökohteista yleensä, mutta myös erillinen näyttely keskuksen omasta kohteesta. Jos ja kun näyttelyt muutaman vuoden sisään toteutuvat, ne olisi tulevaisuudessa mahdollista jopa siirtää muihin Pohjoismaihin.

Tanskan Kulturstyrelsen on kehittänyt Tanskan kolmesta maailmanperintökohteesta kertovan kansainvälistäkin tunnustusta saaneen pelisovelluksen. Ilmaista sovellusta voi käyttää joko suoraan kohteissa tai vaikka kotisohvalla. Sovelluksen käyttäjän eteen aukeaa kolmiulotteinen näkymä maailmanperintökohteesta. Pelisovellus herättää maailmanperintökohteet eloon käyttämällä pelin päähenkilöinä kohteisiin liittyviä oikeita historiallisia hahmoja ja täten vahvistaa tarinankerrontaa sekä saattaa kohteet suuremman yleisön tietoisuuteen.

Group

POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ LUO SYNERGIAA TULEVAISUUTEEN

Konferenssin lopuksi ilmoitettiin, että seuraavana syksynä kokoustetaan Islannissa teemana uuden yhteispohjoismaisen maailmanperintöyhdistyksen perustaminen (”The Nordic World Heritage Association – Exploring new possibilities for World Heritage Sites”). Pohjoismaisen maailmanperintöyhdistyksen perustamisen syitä ovat synergiaedut joita suuremman yhteisön järjestäytyminen tuovat. Yhdistyksellä tulee esimerkiksi olemaan mahdollisuus hakea eri tavalla rahoitusta toimintaansa.

Yhdistys tulee olemaan pohjoismaiden yhteinen ääni kansainvälisellä kentällä. Yhdistyksen olisi myös tulevaisuudessa mahdollista järjestää temaattisia työpajoja esimerkiksi esittelyyn, konservointiin ja hallinnointiin liittyen sekä koordinoida vaihto-ohjelmia ja harjoitteluja ja toimia ajankohtaisen tiedon jakajana ja partnerien löytäjänä eri projekteille. Yhdistys voisi myös kehittää omia kestävän kehityksen mukaisia tuotteita, jotka toisivat kohteille lisätuloja.

Wiktoriina Hurskainen
Suomen maailmanperintökomiteatyön koordinaattori

Museovirasto
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.