Lasten ja nuorten osallisuuteen liittyvässä keskustelussa osallisuus typistetään usein ainoastaan aktiiviseen tekemiseen. Jos tarkastelemme lasten ja nuorten osallisuutta ainoastaan tekoina, jää paljon lasten ja nuorten omaehtoisesta toiminnasta osallisuuden määritelmän ulkopuolelle.
Mitä tulee mieleen osallisuudesta?
Osallisuuden ajatellaan usein olevan aktiivista osan ottamista yhteisiin asioihin – osallistumista. Tai sitten se nähdään osallistamisena – tilan tarjoamisena ja mahdollisuutena olla mukana. Mitä jos osallisuus onkin vain tunne kuulumisesta joukkoon? Kokemus siitä, että saa kuulua sellaiseen ryhmään, johon haluaa.
Jos mietimme osallistumista erilaisten nuorten ryhmien, kuten nuorisovaltuustojen ja oppilaskuntien kautta, tulevat reippaat nuoret ihmiset, jotka intohimoisesti vievät asioita eteenpäin ja haluavat ottaa osaa yhteisten asioiden tai itselleen tärkeiden ilmiöiden edistämiseen. Tämä ei kuitenkaan välttämättä anna koko kuvaa nuorten osallisuudesta.
OMAEHTOISEN OSALLISUUDEN TUNNISTAMINEN ON HAASTAVAA
Vaikuttamisen ja mukanaolemisen tavat ovat kuitenkin moninaiset. Osallisuuden määritteleminen vain osallistumiseksi järjestettyyn toimintaan typistää osallisuuden liian kapeaksi. Tällöin jää tunnistamatta paljon sellaista osallisuutta ja vaikuttamista, joka kohdistuu nuorelle itselleen merkityksellisiin asioihin, kuten vapaa-ajanvietto, arjen sovitut asiat (kotiintuloaika, sallitut asiat), kavereiden tapaamisen tavat tai toisaalta maailmanlaajuiset ilmiöt kuten ilmastonmuutos tai ihmistoikeuskysymykset.
Omaehtoisen osallisuuden tunnistaminen on haastavaa, jos vaikuttaminen kohdentuu asioihin, jotka eivät miellytä aikuisia. Tai mikäli vaikuttajaryhmät ovatkin sellaisia ryhmiä tai yhteisöjä, jotka nuoret ovat luoneet itse. Jos nuori esimerkiksi kuuluu peliyhteisöön, ei yhteisön tai toiminnan tunnistaminen osallisuudeksi ja vaikuttamiseksi ole aina yksikertaista.
Helpompaa olisi, jos nuori aktivoituisi vaikuttamaan pelaamisen määritelmiin ja näkemyksiin laajemmin. Tällöin aikuisten silmin olisi helpompaa tunnistaa nuori aktiiviseksi osallistujaksi. Sen sijaan, että osallisuutta rajataan pyrkimällä määrittelemään sitä tarkasti, tulisi sitä tarkastella moninaisena tekojen ja kokemusten verkkona, josta kaikenlaiset lapset löytävät oman tapansa olla mukana.
Kapeat mielikuvamme aktiivisista nuorista rajaa nuorten osallisuuden mahdollisuuksia
Jos ymmärrämme osallisuuden laajemmin kokemuksena joukkoon kuulumisesta, tulee meidän tarkastella kriittisestä näkökulmasta myös mielikuviamme ja määritelmiämme vaikuttajaryhmistä. Voivatko ne mitenkään olla yhteisöjä, joihin kuuluminen on mahdollista kaikille, jotka haluaisivat ottaa osaa yhteisiin asioihin? Olemmeko valmiita laajentamaan kuvaa vaikuttamisesta ja niitä varten muodostuvista ryhmistä tavalla, joka luo tilaa monenlaisille nuorille olla mukana?
Tarjoammeko tilaa ujoille ja vetäytyville tai ihmiselle, joka ei puhu suomea kovin hyvin? Tai kuurolle nuorelle, joka tarvitsee kommunikointiin viittomakieltä? Mitä ajattelemme mukaan tulevasta nuoresta, joka oireilee päihteillä ja rikoksille – otammeko hänet mukaan? Mielikuviimme tällaiset ihmiset sopivat huonosti ja osittain juuri siksi heitä ei vaikuttajaryhmissä myöskään näy.
Arkisia osallisuuden muotoja ja kanavia
On hyvin todennäköistä, että vaikuttajaryhmiin hakeutuvatkin ihmiset, joille vakiintuneet vaikuttamisen ja osallistumisen tavat sopivat. Jos näin on, tulisi vaikuttajaryhmien lisäksi rakentaa myös arkisempia osallisuuden muotoja ja kanavia, jotta erilaiset nuoret saisivat äänensä kuuluviin asioissa, joihin heillä on sanottavaa. Ehkä meidän tulisikin osata laajentaa omaa ymmärrystämme vaikuttajaryhmistä ja mieltää monenlaiset nuorten yhteenliittymät tahoina, jotka pyrkivät ja pystyvät vaikuttamaan itselleen merkityksellisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Jos kuitenkin suhtaudumme vakavasti ajatukseen vaikuttamisesta lasten ja nuorten oikeutena, meidän tulisi turvata kaikenlaisten nuorten mukanaolo yhteisistä asioista päätettäessä. Tällöin meillä tulisi olla käytössä rakenteita ja toimintamalleja, joiden avulla monenlaiset nuoret kokevat, että vaikuttajaryhmät ovat olemassa myös heitä varten. Lisäksi aikuisten tulisi kyetä laajentamaan ymmärrystään nuorten osallisuuden muodoista, jotta osallisuus toteutuisi yhteiskunnassa myös vaikuttajaryhmien ulkopuolella.
Elina Stenvall, HT, on kehittämispäällikkö SOS-Lapsikylässä ja hän suhtautuu intohimolla lasten osallisuuteen kaikissa sen olomuodoissa.