Kaikilla ei ole mahdollisuuksia perehtyä kaupunkisuunnittelun käytäntöihin voidakseen löytää itselleen sopivat vaikuttamisen tavat. Erityisen kaupunkilaisten ryhmän muodostavat lapset ja nuoret, joiden vaikutusmahdollisuudet ovat vielä huomattavasti aikuisia heikommat. Lapsuus- ja nuoruusajan ympäristön merkitys tulee esiin sekä lasten itse kertomana että lapsuusajan muisteluissa, joissa aikuiset kuvaavat oman ympäristösuhteensa muotoutumista.
Miksi meiltä ei koskaan kysytä?
“Yksi Jyväskylän Kortepohjan tärkeimpiä ajanviettopaikkoja olivat “alakentät”, jonne alueen lapset ja nuoret suuntasivat luistelemaan ja tapaamaan kavereita. (—) Poikani ollessa neljäsluokkalainen kenttien viereen alettiin suunnitella uutta asuinaluetta. Varhaisessa vaiheessa luistelukentät poistettiin ja pelkkä kaukalo sijoitettiin pienen matkan päähän koulun pihaan. Siirtoa perusteltiin sillä, että kentät joka tapauksessa jäävät rakentamisen alle. Kenttien hävittämisestä harmistuneena poikani kysyi alakuloisella äänellä: ‘Äiti, miks meiltä ei koskaan kysytä?’ Asia vaivasi pitkään ja joskus myöhemmin hän totesi, ‘että ei se alakenttien kulttuuri sinne uuteen paikkaan siirtynyt, siellä luistelivat jotkut muut, ei me sit enää sinne menty.’ Poikani on nyt 25-vuotias eikä alakenttien kohdalle ole vieläkään rakennettu mitään.”
Kortepohjan tapaus on omakohtainen esimerkki lapsuuden paikkojen merkityksistä ja niihin liittyvistä muistoista. Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta mitätön toimenpide tuhosi alueen lapsille ja nuorille tärkeän kohtaamispaikan. Lapsena löydetyt – toisinaan yllättävät ja aikuisille kenties piiloon jääneet – paikat rakentavat omaa kuvaansa kaupungista. Paikkaan kiinnittyminen kuvataan usein juuri näiden lapsuuden kokemusten ja muistojen kautta.
Lasten ja nuorten kaupunki on kaikkien kaupunki
Suomessa ja muualla Pohjoismaissa lapset ja nuoret liikkuvat kaupunkiympäristössä poikkeuksellisen itsenäisesti. Monissa muissa maissa lasten liikkumista rajoittavat usein tiukat muodolliset ja epämuodolliset normit. Suomessa lapset voivat kävellä tai pyöräillä kouluun omatoimisesti ja nuoret voivat viettää ystävien kanssa aikaa lähiympäristössä koulupäivien jälkeen.
Koulut ja päiväkodit hyödyntävät lähiympäristöään ympäristö- ja yhteiskuntakasvatuksessa, koska kaupunkiympäristö on meillä varsin turvallista. Lapset ja nuoret tuntevat lähiympäristönsä hyvin ja osaavat tarkastella ympäristöään kriittisesti sekä esittää sitä koskevia parannusehdotuksia.
Toistaiseksi ei ole juurikaan vakiintuneita tapoja sisällyttää lasten ja nuorten kokemuksia suunnitteluun, mutta erilaisia hankkeita ja projektiluonteisia kokeiluja lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseksi on tehty. Esimerkiksi Lahden kaupunkistrategiassa keskeiseksi toimialoja läpileikkaavaksi tavoitteeksi on asetettu lapsiystävällisyys. Tämä on välittynyt kaupungin yleiskaavan tavoitteeksi turvallisista kävely- ja pyöräilyreiteistä sekä pihakaduista.
Kaupunkikeskustan merkitys nuorison kohtaamispaikkana on tunnistettu ja nuorten vaikutusmahdollisuutta suunnitteluun on vahvistettu muun muassa mobiilisovelluksen avulla (Yleiskaavaselostus – Lapsiystävällinen kaupunkiympäristö). Lahden esimerkki osoittaa, että lapsiystävälliset tavoitteet parantavat ympäristön laatua myös aikuisten näkökulmasta.
Kokemustietoa suunnittelukoneistoon
Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen edellyttää tehokkaiden ja pysyvien työkalujen ja prosessien saamista osaksi suunnittelukoneistoa. Nuorisovaltuustot ovat hyvä esimerkki nuorten kokemusten ja näkemysten tuomisesta virkamiesten ja päätöksentekijöiden tietoisuuteen.
Tämä ei kuitenkaan vielä ratkaise kaikkia lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamiseen liittyviä ongelmia, sillä monia “hiljaisia” ryhmiä jää muodollisen poliittisen vaikuttamisen ulkopuolelle. Osallisuuden toteutumista on vahvistettava tutkimustiedolla, jossa mukana ovat monipuolisesti eri kaupunkilaisryhmien näkemykset ympäristöstään.
Kenen äänet kaupunkisuunnittelussa tulevat kuulluksi
Keskustelu siitä, kenen äänet kaupunkisuunnittelussa tulevat kuulluiksi, ei ole uutta. Yhä enenevässä määrin on peräänkuulutettu tietoon perustuvaa suunnittelua. Samanaikaisesti on herännyt keskustelu siitä, minkälainen tieto suunnittelun tukena on merkityksellistä ja parhaan lopputuloksen tuottavaa.
Miten hyödynnetään yhtäältä mitattavissa ja tilastoitavissa olevaa ’objektiivista’ informaatiota ja toisaalta asukkaiden arjen kokemuksista syntynyttä asiantuntijuutta, jossa näkökulmat ja kokemusten moninaisuus saattavat nostaa esiin hyvin erilaisia kehittämistarpeita?
Oman haasteensa merkityksellisen tiedon tavoittamiselle asettavat käytettävissä olevat menetelmät, jotka saattavat johtaa yksipuoliseen ymmärrykseen kaupunkilaisten toiveista ja tarpeista. Yksi tapa tuottaa tietoa kaupunkilaisten ympäristösuhteesta on ihmisten moninaisiin arkisiin käytäntöihin ja kokemuksiin keskittyvä etnografinen tutkimus.
Minkä tavan tiedon tuottamiseksi valitsemmekin, keskeistä on pyrkimys ymmärtää kaupunkia erilaisten elämien yhteen kietoutumana. Lasten ja nuorten osallisuus luo perustan tulevaisuuden aktiiviselle kaupunkilaisuudelle ja kaupunkiympäristön moninaisuuden ymmärtämiselle.
Tiina-Riitta Lappi, FT, dosentti, erikoistutkija Siirtolaisuusinstituutissa. Etnologina hänen kiinnostuksen kohteet ovat suuntautuneet kaupunki- ja tilatutkimukseen, kulttuuriseen monimuotoisuuteen sekä muuttoliikkeisiin ja urbaaniin köyhyyden teemoihin.
Hanna Mattila, TkT, yliopistonlehtori Aalto-yliopistossa. Maankäytön suunnittelun tutkijana hänen pääasialliset tutkimuskohteet ovat yhdyskuntasuunnittelun teoria ja suunnittelujärjestelmät.
Pia Olsson, FT, dosentti, yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Kansatieteilijänä hän on erityisen kiinnostunut ihmisten arjen kokemuksista kaupunkitilassa ja niihin liittyvistä muistoista.