Hyppää sisältöön

Mikä kulttuuriperintö?

Kirjoittaja: Ira Vihreälehto

Olemme perineet meitä edeltäneiltä sukupolvilta erilaisia aineettomia ja aineellisia asioita ja tapoja, jotka vaikuttavat monin tavoin elämässämme ja ympäristössämme. Ne ovat kulttuuriperintöä, jota me puolestamme tulkitsemme, uudistamme ja välitämme eteenpäin. 

Kulttuuriperintö ympäröi meitä kaupungeissa ja taajamissa, luonnonmaisemissa ja arkeologisissa kohteissa. Se on kirjallisuutta, taidetta ja muistomerkkejä̈, se on esivanhemmilta opittuja taitoja ja tarinoita, joita kerromme, se on ruokaa, jota maistelemme, ja elokuvia, joita katselemme ja joista tunnistamme itsemme. 

YK:n kasvatus- tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco ylläpitää luetteloita ihmiskunnan kulttuuriperinnöstä. Luetteloita tarvitaan, jotta kohteet huomataan ja niitä voidaan suojella. Kulttuuriperintö edustaakin aina tietoisia valintoja: asioiden muistamista tai unohtamista, sisällyttämistä tai ulkopuolelle jättämistä. Kulttuuriperintö voi olla myös vaikeita ja vaiettuja asioita, kuten holokaustin vaiheet tai sotiin liittyvät kipupisteet, joita huomaamalla ja esiin nostamalla käsitys menneisyydestä muuttuu.

Suomen eduskunta hyväksyi vuonna 2017 kansainvälisen Faron yleissopimuksen, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kulttuuriperinnön, elämänlaadun, identiteetin ja kestävän kehityksen välistä yhteyttä yhteiskunnassa. Sopimuksen taustalla vaikuttaa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Julistuksen mukaan yksilöillä ja yhteisöillä on oikeus hyötyä kulttuuriperinnöstä ja osallistua sen rikastuttamiseen. Oikeuteen liittyy myös velvollisuus kunnioittaa muiden kulttuuriperintöä.

Koulujen ja opettajien merkitys kulttuuriperinnön vahvistajana ja uudistajana on suuri. Kouluissa rakennetaan identiteettejä – niin kansallisia, yhteisöllisiä kuin yksilöllisiäkin. Identiteettien kautta myös kulttuuriperintö määrittyy ja uudistuu. Määrittämisvaltansa takia kouluilla on myös suuri vastuu. Opettajat voivat esimerkiksi tietoisesti luoda tilaa vaietuille äänille ja haastaa suppean nationalistisia tai stereotyyppisiä näkökulmia. 

Kulttuuriperintö on prosessimaista ja muuttuvaa: ihmiset uusintavat jatkuvasti kulttuuriaan ja ovat siinä luovia ja aktiivisia toimijoita. Kulttuuriperintöä myös tuhoutuu: sitä uhkaavat kulttuuriset ja poliittiset konfliktit, sekä luonnolliset prosessit, kuten eroosio ja ilmastonmuutos. Luovan tuhoamisen prosessissa kulttuuriperintöaines voi muuttua aineellisesta aineettomaksi, tai se voi muuttaa materiaalista olomuotoaan. Esimerkkinä vaikka Kristoffer Kolumbuksen patsas Mexico Cityssä, josta laajojen protestien jälkeen ollaan muokkaamassa alkuperäisamerikkalainen naishahmo. 

Suomalainen kulttuuriperintö on sekä eurooppalaista että globaalia kulttuuriperintöä, ja ne kaikki sisältävät jaettuja arvoja, kulttuureja ja muistoja. Juuri kulttuuriperintö yhdistää itseensä koko Euroopan moninaisuuden. Kulttuuriperintö liittää yhteen niin sukupolvia kuin ihmisiä ympäri maailman, sillä se heijastaa ihmisten ja ideoiden sekoittumista ja liikkumista yli rajojen vuosisatojen ja vuosituhansien aikana. 

Sanotaan, että maailmassa on noin 200 valtiota mutta yli 10 000 erilaista kulttuuria. Valtioiden rajojen sisällä on siis useita kulttuureja. Millaisia kulttuureja sisältyy luokkahuoneeseen tavallisena koulupäivänä?  Keitä on paikalla – ja keiden äänet puuttuvat?

Kulttuuriperintökasvatus opetuksessa

Kulttuuriperintökasvatuksessa oppilaita rohkaistaan tutkimaan erilaisia elämäntapoja, jotka liittyvät erityisesti heidän omaan koti- ja kulttuuritaustaansa. Omaan lähiympäristöön tutustumisen jälkeen painopisteeksi voi vähitellen laajentaa kansallisen, eurooppalaisen ja maailman kulttuuriperinnön ymmärryksen, kulttuurien moninaiset ilmiöt, erilaiset identiteetit ja niiden välisen vuoropuhelun.  

Kulttuuriperintökasvatuksen teemojen avulla luokassa voidaan pohtia myös ihmiskunnan tulevaisuutta ja maailmaa muuttavia kehityskulkuja, kuten uusia mediaympäristöjä, teknologian kehitystä ja ilmastonmuutosta ja samalla vahvistaa oppilaiden globaali- ja kulttuuriosaamista.

Kulttuuriympäristökasvatus puolestaan painottaa ympäristön lukutaitoa. Kukin meistä kokee ja tulkitsee ympäristöä omalla tavallaan, omista kulttuurisista lähtökohdistaan käsin ja omiin arvoihinsa nojaten. Emotionaalinen suhde ympäristöön herättää empatiaa sitä kohtaan ja synnyttää halua toimia vastuullisesti ympäristön puolesta.

Oppilaita tulee rohkaista eettiseen pohdintaan ja hahmottamaan vastuunsa paitsi itsestään, myös yhteisöstään, ympäristöstään ja luonnosta. Kulttuuriperintökasvatuksen tarjoamat näkökulmat antavat osaltaan valmiuksia rakentaa yhteiskuntarauhaa ja kestävää tulevaisuutta. Samalla opiskelija saa esimerkiksi valmiuksia toimia kulttuurisesti ja katsomuksellisesti moninaisissa yhteisöissä. 

Mikä kulttuuri-identiteetti?

Identiteetillä tarkoitetaan ihmisen omakuvaa, käsitystä omasta itsestään. Kulttuuri-identiteetti liitetään yleensä tunteeseen kuulumisesta ryhmään, joka käyttäytyy samalla tavoin, puhuu samaa kieltä ja jonka maailmankatsomus perustuu yhteiselle arvopohjalle, menneisyydelle ja traditioille. Kulttuuri-identiteetti ei kuitenkaan ole koskaan valmis, vaan se muokkautuu ja kehittyy läpi elämän. 

Pelkkä ”suvaitsevaisuus” tai ”kulttuureihin tutustuminen” ei rakenna tasapainoista kulttuuri-identiteettiä. Tutkija Saija Benjaminin mukaan esimerkiksi vähemmistön vahva etninen identiteetti korreloi positiivisesti korkeamman koulutuksen ja maltillisten poliittisen näkemysten kanssa. Kulttuuri-identiteetin vahvistaminen edistää siis parhaimmillaan yhteiskuntarauhaa.

Oman kulttuuri-identiteetin rakentamista voi edistää esimerkiksi turvallisemman tilan menetelmien avulla. Kaikki eivät koe tasavertaista turvallisuuden tunnetta yhteisönsä sisällä, eivätkä siksi voi tuoda esiin omaa identiteettiään. Turvallisempi tila ei julista, että kaikki ovat varmasti turvassa, vaan tarkoitus on aktiivisesti luoda kaikille vahvempaa turvallisuuden kokemusta. Tavoitteena on, että myös ristiriitoja uskalletaan käsitellä reflektoivasti ja niihin ratkaisuja etsien. Turvallisemman tilan menetelmät purkavat hierarkioita ja oletuksia ja luovat yhteisyyden ja osallisuuden kokemusta: kaikki ovat ”mukana” ja vastuussa sosiaalisen tilan luomisesta.

Kulttuuriperintöä määritellään useimmiten asiantuntijoiden suulla, mutta myös lasten ja nuorten kulttuurisiin oikeuksiin kuuluu oikeus luoda, tulkita ja määritellä kulttuuriperintöä. Kulttuuriperintökasvatus on osallistavaa kasvatusta.

Aineeton kulttuuriperintö

Aineeton kulttuuriperintö on elävää perintöä, joka on läsnä ihmisten ja yhteisöjen arjessa ja juhlassa ja joka kattaa kaiken inhimillisen toiminnan. Se on esimerkiksi: 

  • suullista perinnettä
  • esittävää taidetta
  • sosiaalisen elämän käytäntöjä
  • käsityötaitoja
  • rituaaleja
  • juhlamenoja

Aineeton kulttuuriperintö voi olla toimintaa kotikylässäsi tai se voi olla matkannut toiselta puolen maailmaa jonkun mukana luoksesi. Koska kulttuurit ovat jatkuvassa dialogissa keskenään, harva perinne on vain suomalaista tai syntynyt vain Suomessa.

Suomessa Unescon kansallisen luettelon kohteiden on ensin oltava Elävän perinnön wikiluettelossa. Wikiluetteloon kuka tahansa voi ehdottaa oman yhteisönsä perinnettä. Myös koulut ja oppilaitokset voivat ehdottaa perintökohteita wikiluetteloon sekä tallentaa itselle merkityksellistä aineetonta kulttuuriperintöä sivustolle.

Maailmanperintö

Maailmanperintö on maailman ainutlaatuista kulttuuri- ja luonnonperintöä, jota halutaan säilyttää tuleville sukupolville. Unescon maailmanperintöluetteloonpääseminen edellyttää, että kohde on inhimillisen luovuuden mestariteos, poikkeuksellisen merkittävä todiste olemassa olevasta tai jo hävinneestä kulttuurista. Se voi liittyä tapahtumiin, perinteisiin, aatteisiin, uskontoihin, uskomuksiin tai taiteellisiin ja kirjallisiin teoksiin. 

Maailmanperintökohde voi olla merkittävä historiallista aikakautta edustava rakennustyyppi tai kuvastaa tietyn kulttuurin perinteistä asutusta. Luonnonperintökohde voi puolestaan kertoa maapallon historian tärkeästä kehitysvaiheesta tai olla esimerkki käynnissä olevasta ekologisesta tai biologisesta muutoksesta.

Maailmanperinnön teemat ulottuvat kaikkialle, ja yhteisiä kulttuuriperinnön ilmenemismuotoja löytyy jokaiselta mantereelta. Uskonnot, katsomukset, rakennukset, taide ja ihmisyyden erilaiset sävyt yhdistävät meitä paljon enemmän kuin erottavat.

Vaikea kulttuuriperintö

Kulttuuriperintö ei tarkoita ainoastaan ylpeyttä herättäviä tai ilolla muistettavia asioita. Se voi herättää myös pitkäikäisiä ikäviä tunteita tai negatiivisia mielikuvia, joiden läpikäyminen ja tunnustaminen kulttuuriperinnöksi on yhtä kaikki tärkeää. Tällöin puhutaan vaikeasta kulttuuriperinnöstä.

Vaikea kulttuuriperintö synnyttää positiivisten mielikuvien sijasta negatiivisesti värittyneitä mielikuvia. Esimerkiksi sotien tapahtumat ovat vaikeaa kulttuuriperintöä. Vaikea kulttuuriperintö vaikuttaa meissä, vaikka siitä ei puhuttaisikaan museoiden näyttelyissä, oppikirjoissa tai mediassa. Sotatapahtumien erilaisten vaikutusten lisäksi Suomen pitkään vaiettua vaikeaa kulttuuriperintöä ovat esimerkiksi monien vähemmistöjen, kuten saamelaisten, inkeriläisten ja karjalaisten kohtalot. Myös esimerkiksi holokaustia tai Suomen sisällissodan tapahtumia käsiteltäessä ollaan vaikean kulttuuriperinnön äärellä. 

Vaikea kulttuuriperintö on noussut myös kansainväliseen keskusteluun. Maailmalla leviävä Black Lives Matter -liikehdintä nostaa keskusteluun mustiin amerikkalaisiin kohdistuvaa syrjintää.

Vaikean kulttuuriperinnön teemojen ymmärtäminen avaa oppilaille ihmisoikeuksien kehityksen kaarta sekä ihmisoikeusloukkauksien, kuten holokaustin, taustoja. Oppilaat ja opiskelijat voivat pohtia demokratiaa, rauhaa, globaalia oikeudenmukaisuutta ja kestävän tulevaisuuden rakentamista.  

Kulttuurisesti kestävä kasvatus

Kestävän kehityksen tavoitteet koskettavat kaikkia maailman maita. Kulttuurisesti kestävällä kasvatuksella ei turvata ainoastaan kulttuurista kestävyyttä, vaan vastataan myös ekologisen kriisiin. Kestävällä kehityksellä on neljä ulottuvuutta: ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Kulttuurisesti kestävän kasvatuksen keskeisiä näkökulmia ovat: 

  • kansainvälisyys
  • kulttuuriperintö ja historiatietoisuus
  • kulttuuriympäristöt
  • luovuus
  • monikulttuurisuus ja moninaisuus
  • paikallisuus
  • sukupolvien välisyys
  • tapakulttuuri.

Kulttuuriseen kestävyyteen kuuluu toisaalta kulttuuristen käytänteiden ylläpitäminen, toisaalta niiden muuttaminen ja kehittäminen. 

Maapallon kestävyyden varmistamiseksi on myös ehdotettu, että meidän on tarpeen muuttaa kulttuuriamme. Muutoksen yhtenä työkaluna on transformatiivinen oppiminen. Transformatiivinen eli uudistava oppiminen pyrkii opettajan omaan tietoiseen muutokseen. Omien arvoasetelmien ja kenties pinttyneiden tapojen tiedostaminen mahdollistaa niiden muuttamisen. Kulttuuriperintö tarjoaa niin vahvistettuja kuin vaiettuja arvoja, joiden havainnointi ja itsereflektointi mahdollisimman neutraalisti tarjoaa mahdollisuuden oman opetuksen transformatiivisen sisällön vahvistamiseen. 

Linkkejä opettajille: