Minulla oli ilo päästä mukaan osallistavaan kulttuuriperinnön eurooppalaiseen residenssiin viime viikolla. Ohjelma toteutettiin historiallisessa Hardwick Hallissa Englannissa. Järjestäjiä olivat Europa Nostra, National Trust (UK) ja INTO (International National Trust Organisation).
Viikon aikana me kymmenen onnekasta residenssiin osallistujaa – yli sadan hakijan joukosta valitut – opimme perinnöstä monin tavoin ja tarinoin: luonnon ja ympäristön ennallistamisesta ja puutarhojen hoidosta rakennusten suojeluun, kokoelmien hoitamiseen ja perinnön saavutettavuuden parantamiseen kaikille, erityisryhmiä unohtamatta.
Oli kiinnostavaa nähdä, kuinka National Trust tekee tiivistä yhteistyötä tuhansien vapaaehtoisten kanssa jokaisessa kohteessaan. Nämä vapaaehtoiset ovat Trustin työn ytimessä, ja heidän intohimonsa ja omistautumisensa osoittavat, kuinka tärkeitä ihmiset ovat perinnön suojelemisessa ja jakamisessa.
Toinen inspiroiva havainto oli keskustella eri suunnilta paikalle saapuneiden eurooppalaisten kanssa ja jakaa kokemuksia ja käytänteitä, löytää yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Miten näyttelyt rakennetaan, kuka niissä käy, kuinka kylmä sota ja kommunismi vaikutti kulttuuriperintöön eri puolilla Eurooppaa ja kuinka toisen maailmansodan jäljet näkyvät meidän ajassamme? Kuinka monista erilaisista paloista mosaiikkimainen kulttuuriperintömme Euroopassa tänään rakentuu?
Hardwick Hall
Bess of Hardwick (1527-1608) rakennutti elämässään useita ”linnoja”, nai neljä miestä, jotka kaikki saattoi hautaan, ollen joka kerta entistä rikkaampi, lopussa jo Britannian toiseksi varakkain nainen. Bess synnytti kahdeksan lasta, joista kuusi jäi eloon. Kun neljäskin aviomies oli kuollut ja sitä ennen ajanut vaimonsa ulos 40 sotilaan voimin, 70-vuotias Bess muutti viimeiseen rakennuttamaansa taloon, Hardwick Halliin ”jossa oli enemmän ikkunaa kuin seinää” sekä Bessin nimikirjaimet katolla – talo seisoo kukkulalla ja näkyy kauas. Ihailtavaa omistajuutta ja voimannäyttöä aikana, jolloin nainen oli lain mukaan miehen omaisuutta. Hardwick Hall on tunnettu Bessin tarinan lisäksi siitä, että siellä on edelleen 1500-luvun alkuperäisiä tapetteja, ripustuksia ja tekstiilejä, joilla aikanaan esiteltiin vaurautta.
Hardwick Hall tavoittaa 400 000 kävijää vuodessa, pääasiassa lähiseutujen keskiluokkaisia englantilaisia, joista monet kulkevat alueella ulkoiluttamassa koiraa, nauttimassa suurista puutarhoista ja viettävät perheen kanssa aikaa esimerkiksi piknik-korien kanssa. Peräti 92% kävijöistä on National Trustin jäseniä vieraillen kartanossa noin 100 punnan vuosimaksua vastaan. Kävijäryhmästä tiedetään siis paljon, tiedetään ketä saavutetaan ja ketä ei. Paikalle ei esimerkiksi ole oikeastaan mahdollista saapua julkisin kulkuneuvoin ja lähialueiden kouluistakin vieraillaan rajallisesti, ei ainakaan johdonmukaisesti tai varsinkaan suomalaisten kulttuurikasvatussuunnitelmien tyyliin ”tasa-arvoisesti, kaikki tietyssä iässä”.
Viikon aikana opin paljon siitä, kuinka rakennetaan menestyvä vierailukohde Englannin maaseudulle. Tarvitaan kartano tai ainakin kiinnostavaa tietoa siitä ja sen menneisyyden omistajista ja heidän paheistaan ja hyveistään. Tarvitaan siis hyvä tarina. Tarvitaan puutarha, mitä suurempi, sen parempi, mielellään lampi ja joutsenia myös. Tarvitaan ehkä jäsenyys, joka takaa maksuttoman sisäänpääsyn läpi vuoden (vähän kuin meidän kotimainen Museokorttimme). Tämä tuo säännöllisesti perheet ja koiranulkoiluttajat paikalle. Tarvitaan vierailu rakennuksen katolle, sillä ihmiset pitävät näköaloista. Tarvitaan kahvila, kahvia ja leivonnaisia. Tarjolla on hyvä olla myytäväksi kirjoja puutarhanhoidosta, kirpparimeininki riittää ja on myös kestävää kehitystä – käytettyjen kirjojen myynti on National Trustin kohteissa yllättävän kannattavaa, en muista enää lukuja mutta hämmästyin niiden edessä, hinnat olivat myös hyvin maltilliset. Ihmiset ostavat mielellään myös kasveja ja kukkia, vielä parempi, jos ne on nimetty paikan mukaan ja jalostettu siellä. Tarvitaan lisäksi merkittyjä ja eritasoisia kävelyreittejä. Tapahtumia! Kesäteatteria, konsertteja, taidetta. Jouluksi jotain nättiä! Varsinkin jouluksi koristellut linnat ja puutarhat ovat suorastaan ”must” vierailukohde Englannissa. Ehkä viikoittainen yhteisjuoksutapahtuma tai kisailua jonkin liikunnan parissa lisää myös alueen vetovoimaa.
Kuinka Hardwick Hall voi vahvistaa nuoren resilienssiä?
Saimme tehtäväksi pohtia kuinka Hardwick Halliin löytäisi tiensä myös nuorempi yleisö, lähialueilla kun elää paljon ihmisiä köyhyydessä ja syrjäytymisvaarassa, voisiko Hardwick Hallilla olla heille jotain tarjottavaa? Lähdin omassa lopputyössäni pohtimaan nuorten resilienssin vahvistamista.
Kulttuuriperintökasvatuksen seurassa olemme osallistavan pedagogiikan toteuttajia. Osallistavassa metodissa oppilas tai opiskelija saa määritysvallan, asiantuntija ei tee sitä hänen puolestaan. Asiantuntija ei kerro, mikä kohteessa mahdollisesti on arvokasta, vaan oppijan oma mielipide nousee keskiöön. Tärkeää onkin luoda niin turvallinen ympäristö, että dialoginen ja yhdenvertainen työtapa on mahdollinen.
Historialliset paikat, kuten Hardwick Hall, pitkine ja eloisine tarinoineen, upeine puutarhoineen ja arkkitehtonisine ominaisuuksineen voivat toimia tehokkaina työkaluina nuorten resilienssin rakentamisessa – erityisesti epävarmuuden tai emotionaalisen stressin aikoina.
Historiallinen kohde tarjoaa selviytymisen ja voiman roolimalleja. Bess of Hardwick nousi vaatimattomista lähtökohdista yhdeksi Elizabethin ajan Englannin rikkaimmista naisista, hänen tarinansa on osoitus sinnikkyydestä ja päättäväisyydestä. Hän rakensi elämänsä uudelleen useita kertoja henkilökohtaisten menetysten ja poliittisten haasteiden jälkeen. Hän kohtasi aviomehen suunnalta ainakin henkistä väkivaltaa ja hylkäämistä, hänet heitettiin jopa ulos kodistaan. Bessin elämä tarjoaa konkreettisen mallin selviytymiskyvystä: ihminen voi nousta uudelleen, jopa takaiskujen jälkeen. Nuoria vierailijoita voi rohkaista perehtymään Bess of Hardwickin elämään ja miettimään: mitä valintoja hänellä oli ja mitä he olisivat tehneet hänen asemassaan? Miten ihmiset tekevät päätöksiä paineen alla?
Hardwickin kaltainen paikka on seissyt vuosisatojen ajan kukkulalla katsoen ympäristöään. Se on todistanut sotaa, vallankumousta, rauhaa ja muutosta. Nuorelle, joka kamppailee nykyajan paineiden kanssa, tämä kestävä läsnäolo tarjoaa muistutuksen siitä, että vaikeat ajat kulkevat ohi, ja ihmiset ovat aina kestäneet epävarmuutta ja muutoksia.
Kehitin yhdeksi työtavaksi resilienssikävelyn, jossa nuori kävelee ympäristössä ja talossa pysähtyen nähdessään kohtia, jotka ovat ”kestäneet”. Pysähtyessä pohditaan, mikä pitää asiat – ja ihmiset – pystyssä ajan kuluessa. Aihetta voidaan työstää valokuvilla tai videoilla tai päiväkirjamerkinnöillä: ”Mikä minussa on vahvaa kuin kivi? Mikä tarvitsee hoitoa kuin puutarha?” Historiallinen kohde tarjoaa vakautta ja maadoittumista nopeasti muuttuvassa maailmassa. Kivimuurien, vanhojen puiden ja vuosisatoja vanhojen puutarhojen fyysinen läsnäolo luo pysyvyyden tunteen, joka voi tuntua eheyttävältä maailmassa, jossa digitaalinen ylikuormitus, ilmastoahdistus ja suorituspaineet johtavat usein stressiin ja ahdistukseen. Opiskelija voi myös kirjoittaa itselleen kirjeen tulevaisuuteen, esimerkiksi kymmenen vuoden päähän: Mistä olen kenties silloin selvinnyt? Mikä on auttanut minua selviytymään?
Puutarhat, luonto ja historiallinen arkkitehtuuri tarjoavat kauneutta ja rauhaa, jotka voivat parantaa hermostoa. Tutkimukset osoittavat, että sekä luonnon että taiteellisten ympäristöjen katselu lisää henkistä hyvinvointia ja emotionaalista tasapainoa. Historiallisessa paikassa voidaan kuvata, videoida tai piirtää kohteita, jotka ovat omasta mielestä kauniita. Tätä kohtaa työstäni esitellessäni eräs Hardwick Hallin oppaista totesikin, että ei ole koskaan kysynyt nuorilta vierailijoilta, mitä he pitivät paikassa kauniina. Hän pohti, että ”vastaukset voisivat yllättää”.
Resilienssiä vahvistaa myös epätäydellisyyden hyväksyminen elämässä. Mikään historiallinen rakennus ei ole täydellinen. Niissä on ajan, rappeutumisen, korjauksen ja ristiriitaisuuksien jälkiä. Oppilaita voidaan pyytää etsimään halkeamia, korjauksia tai epätasaisuuksia rakennuksesta tai piha-alueelta. Näitä kuvia voidaan jakaa vaikka sosiaalisessa mediassa vastakohtana täydellisyyden tavoittelulle. Tämä metodi herättikin Hardwick Hallin väessä eniten kiinnostusta: ”pitäisi toteuttaa heti huomenna”, totesi yksi oppaista. Myös me kulttuuriperintökasvatuksen seurassa ajattelimme kampanjoida tämän aihepiirin ympärillä ensi syksynä omissa sosiaalisen median kanavissamme #epätäydellinenkulttuuriperintö #särökulttuuriperinnössä ja #resilienssiäkulttuuriperinnöstä Epätäydellisyyksien huomaaminen voi vahvistaa myötätuntoa: aivan kuten historiallisissa paikoissa, ihmiset kantavat arpia – ja se tekee meistä aitoja, ne ovat merkki selviytymisestä.
Historiallisessa paikassa vierailu voi edistää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. ”Mihin minä kuulun tässä kaikessa?” Pohdinta avaa oven syvempään merkityksen ja jatkuvuuden tunteeseen, joka on yksi resilienssin peruspilareista. Tieto siitä, että on osa jotakin suurempaa, voi tuoda lohtua ja tarkoitusta.
Hardwick Hallissa voitaisiin myös järjestää myös esimerkiksi Historia Hackathon, jossa tutkittaisiin talon ja alueen historiallisia vaiheita, esimerkiksi tapahtumaketuja toisen maailmansodan paikkeilta ja pohtia ryhmissä, mitä menneisyyden vaikeuksista voitaisiin oppia tämänpäivän kriisien ratkaisemisessa. Samalla voidaan toteuttaa muistokeruuprojekti, jossa nuoret haastattelevat paikallisia heidän muistoistaan menneistä ajoista. Näistä haastatteluista voidaan tuottaa ja julkaista podcasteja tai videoita.
Hardwick Hallin alueella on ollut paljon rakennuksia, joita siellä ei enää ole. Näitä rakennuksia voidaan jäljittää karttasovelluksille. Voidaan myös luoda 360 asteen maailmoja, joissa menneisyys ja nykyisyys kohtaavat, ja mikseivät myös nuorten ajatukset tulevaisuudesta! Meillä on seurassa paljon kokemusta videotyöskentelyistä, valokuvaamisesta ja myös 360 maailmoista.
Näitä ideoita voidaan hyödyntää myös muissa historiallisissa kohteissa, kuten vaikkapa Suomenlinnassa.
Kirjoittaja Ira Vihreälehto toimii Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seurassa toiminnanjohtajana.