Hyppää sisältöön

Eurooppalainen kulttuuriperintö – Why cultural heritage is key to Europe’s future?

”Entisen Jugoslavian tarina on surullinen esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset keskittyvät enemmän siihen mikä heitä erottaa kuin siihen, mikä heitä yhdistää ja mitä heillä on yhteistä,” toteaaEuropa Nostran pääsihteeri Sneška Quaedvlieg-Mihailović, eTwinning vuosikonferenssin avauspuheessaan Varsovassa. Quaedvlieg-Mihailović käyttää omaa kotimaataan, maata jota ei enää ole, esimerkkinä siitä, kuinka juuri kulttuuriperintö tarjoaa voimavaran, jonka pohjalta rakentaa yhtenäisempi ja siten myös vahvempi Eurooppa. Hänen Eurooppansa keskiössä ovat jaettu eurooppalainen kulttuuriperintö ja arvot – kaikki se mikä eurooppalaisia yhdistää sekä mitä he ovat rakentaneet ja jakaneet yhdessä vuosisatojen ajan.

 

eTwinning and Our Heritage: Where the Past Meets the Future

Vuonna 2018 Euroopassa on juhlittu Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta. Myös eTwinning vuosikonferenssin teemaksi nousi kulttuuriperintö. Konferenssi järjestettiin tänä vuonna Varsovassa, jonka vanhakaupunki on teemaan sopivasti Unesco:n maailmanperintökohde. Konferenssiin osallistuneet yli 500 eurooppalaista opettajaa ja koulutuksen asiantuntijaa ottivat osaa yli 40:ään eri työpajaan, joiden kantavana teemana oli kulttuuriperintö. Monipuolinen työpajavalikoima tarjosi opettajille runsaasti käytännön opetusvinkkejä, -metodeja ja -materiaaleja kulttuuriperintökasvatukseen, jota lähestyttiin monesta eri näkökulmasta, esimerkiksi draama, musiikki, digitalisaatio sekä pelillistäminen. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura osallistui konferenssiin Opetushallituksen sekä Kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden 2018 suomalaisena edustajana ja järjesti elävän perinnön työpajan. Työpaja hyödynsi Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran ja Museoviraston aiemmin yhdessä valmistamia elävän perinnön opetusmateriaaleja.

Konferenssin tarkoitus oli tukea koulujen kulttuuriperintökasvatustyötä tarjoamalla opettajille keinoja ja vinkkejä siihen, miten herättää oppilaiden – ja kenties omaa – tietoisuutta yhteisestä eurooppalaisesta historiasta ja arvoista, miten lujittaa tunnetta yhteiseen Eurooppaan kuuluvuudesta, sekä miten suojella, edistää ja hyödyntää eurooppalaista kulttuuriperintöä yhteisenä voimavarana. Tarjoamalla erilaisia käytännön työpajoja, materiaaleja kulttuuriperintökasvatukseen, useita kulttuuriperinnön ja koulutuksen asiantuntijoiden ajatuksia herättäviä alustuspuheita sekä yleisöä osallistavia keskusteluja, konferenssi myös onnistui tehtävässään varsin hyvin. Se myös osallisti opettajat ja koulutusalan ammattilaiset pohtimaan kulttuuriperintöä ei vain kansallisesta vaan myös eurooppalaisesta näkökulmasta.

Suomen edustajat Varsovan eTwinning -konferenssissa

 

Kansallinen kulttuuriperintö vai eurooppalainen kulttuuriperintö?

Joulukuussa 2017 julkaistun Eurobarometri-kyselynperusteella eurooppalaiset kokevat kulttuuriperinnön tärkeäksi niin henkilökohtaisella, paikallisella, kansallisella kuin eurooppalaisella tasolla (Special Eurobarometer Report, Cultural Heritage, 2017). Vastaajat olivatkin ylpeitä niin kansallisesta kuin eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä, riippumatta siitä sijaitseeko se omassa maassa vai muualla Euroopassa. Kysely viittaa myös siihen, että eurooppalaiset kokevat yhteisen eurooppalaisuuden tärkeäksi (Special Eurobarometer Report, Cultural Heritage, 2017).Kyselyyn vastanneista enemmän kuin kahdeksan kymmenestä uskoi, että kulttuurienvälisen vuoropuhelun tulisi olla keskeisessä roolissa Euroopassa, jotta eri kansallisuudet voisivat oppia lisää toisistaan, ymmärtää toisiaan ja identifioitua yhä enemmän juuri eurooppalaisiksi. KutenEU-komissaari Tibor Navracsics avauspuheessaan totesi, yhteinen eurooppalainen kulttuuriperintö ja sen tunteminen on yksi parhaista tavoista rakentaa entistä yhtenäisempi Eurooppa. Kulttuuriperintö tarjoaa yhteistä tarttumapintaa kaikille eurooppalaisille. Myös kesällä julkaistu Berlin Call to ActionCultural Heritage for the Future of Europe -vetoomus näkee yhteisen eurooppalaisen kulttuuriperinnön koossapitävänä tekijänä, joka toimii voimavarana vauraan, menestyvän, oikeudenmukaisen ja inkluusiivisen Euroopan rakentamisessa. Käytännön toimina Berlin Call ehdottaa vahvistamaan kulttuuriperintö tietoutta ja ymmärrystä kasvatuksen ja koulutuksen aloilla.

Eurobarometri-kyselyn mukaan myös eurooppalaiset itse ovat kiinnostuneita yhteisestä eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä, josta noin seitsemän vastaajaa kymmenestä halusi tietää lisää. Kiinnostus oli korkeaa etenkin 15-24-vuotiaiden vastanneiden joukossa, vaikka he kyselyn mukaan ovat vanhempaa ikäluokkaa vähemmän kiinnostuneita kulttuuriperinnöstä yleisesti. Yleisesti ottaen eurooppalaiset suhtautuvat siis positiivisesti kulttuuriperintöön. Eurobarometri tuo selvästi esille myös sen, että koulutus lisää kulttuuriperinnön arvostusta. Mitä pidempään eurooppalaiset ovat pysyneet koulupenkillä, sitä enemmän he arvostavat kulttuuriperintöä sen kaikilla eri tasoilla. Myös omakohtainen kokemus kulttuuriperinnöstä, esimerkiksi sen lähellä asuminen, museokäynnit, perinteisten käsityötaitojen hallinta jne. lisäävät kulttuuriperinnön arvostusta.

Puolalaisia koululaisia tutustumassa Varsovan vanhaan kaupunkiin, joka on Unesco:n maailmanperintökohde

Konferenssissa luonnollisesti nousi esille koulutuksen ja kasvatuksen rooli mahdollistamassa se, että lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tiedot, taidot ja ymmärryksen niin omasta, eurooppalaisista kuin muistakin kulttuureista. Kulttuuriperintö nähtiin konferenssissa tärkeänä osana tätä kasvatusta ja myös Eurobarometri-kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä eurooppalaisesta haluaisi kulttuuriperintöä opetettavan kouluissa. Puheessaan Quaedvlieg-Mihailović nosti esiin myös Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton yhdessä toteuttaman kulttuurikasvatussuunnitelmanerinomaisena esimerkkinä siitä, kuinka kulttuuriperintö voidaan sisällyttää opetukseen.Myös eTwinning osaltaan mahdollistaa sen, että eurooppalaiset lapset ja nuoret oppivat koulussa Euroopasta ja EU:sta sekä tutustuvat Euroopan rikkaaseen ja moninaiseen kulttuuriperintöön, eurooppalaiseen identiteettiin vuorovaikutuksessa muiden eurooppalaisten ikätovereiden kanssa.

 

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ja eurooppalainen kulttuuriperintö

Konferenssissa tuli korostetusti esille lasten ja nuorten yhtäläinen oikeus tutustua sekä omaan että eurooppalaiseen kulttuuriperintöön, ja kuinka tärkeää työtä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura tekee tällä saralla niin kansallisella kuin eurooppalaisella tasolla. Seura pyrkii toiminnassaan myös lisäämään lasten ja nuorten osallisuutta kulttuuriperinnön prosessissa (kulttuuriperinnön määritteleminen, suojeleminen jne.) ja eurooppalainen Heritage Hubs -hankkeemme tarjoaa suomalaisille, serbialaisille ja espanjalaisille nuorille mahdollisuuden tutustua tarkemmin myös vieraaseen kulttuuriperintöön. Hanke pyrkii siihen, että lapset ja nuoret huomaavat,että usein kansalliseksi koettua kulttuuriperintöä löytyy myös muualta Euroopasta hieman erilaisessa muodossa.

 

Ryhmätyöskentelyä elävän perinnön työpajassa Varsovassa

Konferenssissa järjestämässämme työpajassa hyödynsimme yhdessä Museoviraston kanssa valmistamiamme elävän perinnön opetusmateriaaleja. Suomalaisen sekä eurooppalaisen elävän perinnön opetusmateriaalit on alun perin suunniteltu suomalaisten koulujen käyttöön ja niiden käyttöä on testattu useissa kouluissa ympäri Suomen. Varsovassa pääsimme kokeilemaan opetusmateriaalien toimivuutta myös kansainvälisessä ympäristössä opettajien keskuudessa. Osana työpajaa opettajat pohtivat heille itselle tärkeää kulttuuriperintöä (henkilökohtaista, alueellista, kansallista tms.) ja keneltä sekä miten se on heille periytynyt. Yhteisenä tekijänä eri kansallisuudesta riippumatta nousivat esiin etenkin äidiltä tai isoäidiltä perityt ruoanvalmistustaidot ja reseptit, jouluun liittyvät tavat ja perinteet, sekä perheen ja suvun omat perinteet. Osallistujat saivat myös tehtäväkseen pohtia ryhmissä eurooppalaista kulttuuriperintöä ja nostaa esille yhden aiheen, jonka he kokivat yhdistävän kaikkia eurooppalaisia jollain tavalla. Eurooppalaisen kulttuuriperinnön listalle ehdotettiin oopperaa, kansantarinoita, virallista ja palkallista kesälomaa, sekä pääsiäismunien maalausta (myös ei uskonnollisena perinteenä).  Kaiken kaikkiaan sekä käytetyt materiaalit että opetusmetodit saivat hyvää palautetta työpajaan osallistuneiden keskuudessa.

Työpajassa tuotettu pilvi itselle tärkeästä kulttuuriperinnöstä

 

Työpajaan osallistuneiden ajatuksia siitä, mikä voisi olla kaikille yhteistä eurooppalaista kulttuuriperintöä

 Kulttuuriperintökasvatus Euroopassa

Osana eTwinning konferenssin loppupaneelia yleisölle tehdyssä kyselyssä selvitettiin minkä opettajat kokivat suurimmaksi esteeksi kulttuuriperinnön opetukseen koulussa. Yleisesti ottaen opettajat olivat innoissaan kulttuuriperintökasvatuksesta ja kokivat sen tärkeäksi. Käytännön tasolla monet kuitenkin kokivat mahdollisuutensa sisällyttää kulttuuriperintö opetuksen käytänteisiin hankalaksi. Yli neljäsosa (27%) vastanneista koki suurimmaksi esteeksi ajan puutteen. Ongelmaksi koettiin etenkin se, että kulttuuriperintö ei ole oma oppiaineensa ja sille on joissain maissa vaikea löytää oma paikka muiden oppiaineiden sisältöjen lomaan. Opettajat myös kokivat, ettei heillä ole aikaa valmistella erityisiä kulttuuriperinnön oppitunteja ja kokivat valmiiden opetusmateriaalien puutteen haasteeksi. Konferenssin työpajat osaltaan vastasivat opettajien tarpeisiin tarjoamalla  paljon käytännön eväitä kulttuuriperintökasvatukseen.

Myös EU on herännyt kulttuuriperintökasvatuksen opetusmateriaalien tarpeeseen. Osana kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta Euroopan Komissio on julkaissut opettajille suunnatun kulttuuriperintökasvatuksen oppaan, Europe’s Cultural Heritage Tookit for Teachers. Kulttuuriperintöön liittyviä eTwinning projektejapuolestaan esitellään Learning from the past, designing our future: Europe’s cultural heritage through eTwinning-oppaassa. Osana Heritage Hubs-hanketta myös Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura yhdessä Serbian ja Espanjan hankekumppaneiden kanssa tuottaa opettajille suunnatun kulttuuriperintökasvatuksen opetusmateriaalipaketin sekä oppaan kulttuuriperintökasvatuksen hyvistä käytänteistä. Suunnitteilla on myös suoraan lapsille ja nuorille suunnattu kulttuuriperinnön digitaalinen oppimisympäristö.

Paneelin ja yleisön välisessä keskustelussa esille nousi myös opettajien kokema vaikeus sisällyttää erilaisuutta ja erilaisia kulttuureita osaksi kulttuuriperintökasvatusta. Tutkimusten mukaan kuitenkin juuri tietoisuus muista kulttuureista ja niihin liittyvistä tavoista, perinteistä jne. lisää lasten ja nuorten suvaitsevaisuutta ja vähentää ennakkoluuloja. Monikulttuuriset opetusryhmät tulisi siis ennemmin nähdä voimavarana ja paikkana, jossa oppilaat voivat jakaa tietoutta eri kulttuureista ja niiden ominaispiirteistä. Kulttuuriperintö on myös työkalu muihin kulttuureihin. Kulttuuriperintö ei ole koskaan sidoksissa tiettyyn paikkaan tai aikaan, vaan se on alati uusiutuvaa ja muokkautuvaa.  Se liikkuu ja muovautuu kulttuurienvälisessä vuorovaikutuksessa. Jokaiselle sukupolvelle kulttuuriperintö näyttäytyy hieman eri valossa ja jokainen sukupolvi päättää, mikä on sille merkityksellistä kulttuuriperintöä. Huolehtimalla siitä, että kulttuuriperintökasvatus saavuttaa koululaiset ympäri Euroopan, tuemme myös nuortenkasvua avoimiksi, monimuotoisuutta ja erilaisia kulttuureja ymmärtäviksi ja arvostaviksi kansalaisiksi.

 

Lisätietoja:

Opetushallituksen uutinen konferenssista suomeksi ja ruotsiksi

https://www.oph.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/101/0/euroopan_parhaat_etwinning-projektit_palkittu_suomi_jalleen_voittajien_joukossa?fbclid=IwAR2jo_ZXcm9XpLrwU74DU3h4KMv7rESQCS-Rta-QDp9W9uje4QWIgud2VDs

https://www.oph.fi/aktuellt/webbnyheter/101/0/europas_basta_etwinningprojekt_har_belonats_finland_bland_vinnarna?fbclid=IwAR2Y8FL9E3wSHPU3CA9ZHnMjq6hibebiMMllluvx1Qr1FmTxFjJeADYAyyg

Konferenssin oma kotisivu

https://groups.etwinning.net/65942/pages/page/402910

Varsovan eTwinning -konferenssin työpajan Power Point esitys

Uutisemme Berlin Call-vetoomuksesta

https://www.kulttuuriperintokasvatus.fi/allekirjoita-berlin-call-to-action/

Allekirjoita Berlin Call to Action

http://www.europanostra.org/our-work/campaigns/berlin-call-action/

Kulttuurin vuosikello

http://www.kulttuurinvuosikello.fi