Kahden pitkän kuukauden jälkeen astelin tekonurmelle. Tuntui, ettemme olleet nähneet toisiamme kuukausiin. Vaikka meitä oli paikalla vain pieni ryhmä, olin niin kovin iloinen, että pystyimme olemaan yhdessä. Jalkapallojoukkue on ollut yksi tärkeä voimavara koronasta selviytymisessä. Se toi poikkeustilan arkeen pienen osan vanhaa normaalia arkea, joka tuntui lohduttavalta.
Viime keväänä olin kaupungin järjestelmällä nuorten taidetyöpajalla. Vietin välivuotta varsinaisesta opiskelusta ja lähdin pajalta hakemaan rytmiä ja aikatauluja katkonaiseen arkeen. Hain ja pääsinkin Kuvasta Viestiksi -pajalle, jossa sain toteuttaa itseäni valokuvaamalla. Arki pajalla alkoi maistua. Nautin siitä, kun heräsin joka aamu samaan aikaan, ja lähdin päiväksi taidetyöpajalle.
Juuri kun uuteen rytmiin ehti tottua, täytyi harjoitella aivan uudenlaista arkea – etätyöskentelyä, kaupassakäynnin välttämistä ja muista ihmisistä eristäytymistä. Uuden arjen opettelun lisäksi poikkeuksellinen kevät sisälsi pääsykokeisiin valmistautumista ja tulevaisuudesta stressaamista. Minun ja monen muun, tähän astisen elämän yhdet tärkeimmät viikot olivat täynnä epävarmuutta.
Keväästä selvittiin — kiitos taidetyöpajalle
Kaikesta huolimatta pajaelämä jatkui. Me taidetyöpajalaiset pääsimme ottamaan ensituntumaa etätyöskentelyyn oikein kunnolla. Valokuvasimme viikoittain ja lähetimme tuotoksiamme toisillemme nähtäväksi. Useat viikot kruunasi etänä pidetty ”piirrä ja arvaa”-peli, jota odotin joka kerta yhtä paljon. Taidetyöpajan jälkeen jatkoinkin pajailua yksilövalmennuksessa ja myöhemmin vielä Seinättömällä pajalla.
Vaikka välillä koko maailman tilanne turhautti, oli lohdullista, ettei työpajoja keskeytetty. Työpaja toi elämään juuri sitä kaipaamaani rytmiä ja tekemistä moneksi kuukaudeksi. Pajalta sainkin tärkeitä oppeja sekä työelämään kuin elämään yleensäkin. Kevään aikana sain tukea pääsykokeisiin valmistautumiseen sekä erityiskiitos koronan, myös tärkeitä etätyöskentelytaitoja.
Jossain vaiheessa ymmärsin, että kesästä täytyy ottaa kaikesta huolimatta ilo irti, joten otin uuden asenteen koronakesää kohtaan. Päätin, että nyt jos koskaan tarvitsen kesän, milloin huolehdin jaksamisestani ja hyvinvoinnistani. Olin selvinnyt paljosta: siitä, etten nähnyt ystäviäni viikkoihin sekä pääsykoerupeamasta keskellä pandemiaa. Pajataipaleeni loputtua vietinkin loppukesän tehden ihan tavallisia asioita: kävin uimassa, pelasin jalkapalloa ja söin paljon jätskiä – ja kaikki se tuntui ihan mahtavalta!
Oivalluksia ja ystävällisyyttä
Korona on opettanut katsomaan asioita laajemmasta näkökulmasta. Omilla teoillani ja valinnoillani voin vaikuttaa läheisteni, mutta myös tuttujen ja tuntemattomien, terveyteen ja hyvinvointiin. Voin tehdä järkeviä valintoja, kuten jättäytyä isommista tapahtumista pois ja käyttää kasvomaskia sisätiloissa. Olemalla ystävällinen esimerkiksi kaupan kassalle tai kiittämällä kaveria hengailusta, voin auttaa toista selviytymään pandemian varjostamasta arjesta. Toivon, että korona on herätellyt itse kutakin tarkastelemaan omaa käytöstään, ajatteluaan ja yhteiskunnan toimintaa niin terveyden, hyvinvoinnin kuin muidenkin epäkohtien, kuten epätasa-arvoisuuden ja syrjinnän, kannalta.
Kun vuosi pandemian alkamisesta vierähtää ympäri, viimeistään siinä vaiheessa täytyy hyväksyä, että ei ole enää uutta koronakevättä, vaan ihan vain kevät. Kevät, joka on ihan yhtä kevät kuin aikaisemmatkin, mutta kuitenkin aivan erilainen. Koronaa ei voi enää eristää maailmasta. Se on jäänyt historiankirjoihin ja arkeemme, eikä se tule katoamaan vähään aikaan. Ainut keino selviytyä on hyväksyminen.
Kirjoittajaesittely: Veera Lehtinen on liikuntabiologian ensimmäisen vuoden opiskelija. Keväällä 2020 Lehtinen osallistui Jyväskylän kaupungin Kuvasta Viestiksi -taidetyöpajalle, jossa hän oli mukana tuottamassa Meidän JKL -valokuvanäyttelyä.