Hyppää sisältöön

Esittelyssä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran historiakerhot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura järjestää historiakerhotoimintaa lähinnä yläkouluikäisille osana eheää koulupäivää. Lukuvuonna 2020-2021 kerhotoimintaa on 14 eri paikkakunnalla.

Videolla omaa historiakerhoaan esittelevät Tampereen Juhannuskylän koulun hissakerholaiset.

Historiakerhossa lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan oman lähiympäristönsä kulttuuriperintöön, historiaan ja myös monikulttuurisuuteen esimerkiksi erilaisten retkien, pelien, ruokien ja leivonnaisten muodossa. Jokainen kerholainen saa vaikuttaa siihen, millainen sisältö omassa historiakerhossa on. Kerho on siis aina kerholaistensa näköinen ja siten erityinen. Historiakerhossa on myös ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan esimerkiksi sellaisiin historiallisiin paikkoihin, joihin ei välttämättä muuten ole pääsyä.
Historiakerhot ovat maksuttomia ja ne kokoontuvat yleensä kerran viikossa. Kerhon ideana on myös luoda koulupäivästä eheä kokonaisuus, ajoittuen koulupäivän jälkeiseen iltapäivään.
Historiakerhot kokoontuvat niin kouluissa kuin museoissakin, tai vaikka vaihdellen molemmissa. Kerhojen ohjaajat ovat esimerkiksi museotyöntekijöitä, historian- ja yhteiskuntaopin opettajia, tai muita kasvatus- ja kulttuurialan ammattilaisia.
Lukuvuoden 2020-2021 historiakerhot:

  • Tampere
  • Helsinki (Arkkitehtuurimuseo, Hiidenkiven koulu)
  • Kajaani
  • Rauma
  • Jyväskylä
  • Lohja
  • Naantali
  • Sastamala
  • Riihimäki
  • Raasepori
  • Kirkkonummi
  • Hinnerjoki
  • Mänttä-Vilppula
  • Killinkoski

 

 
 
Haluaisitko historiakerhon teidän kouluun, tai museoon? Ota yhteyttä! Lisätietoja saat Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran historiakerhokoordinaattorilta:
tuuli.laakso@kulttuuriperintokasvatus.fi
 
Tutustu myös:

Uudet historiakerhot esittelyssä Harrastusviikon kunniaksi

Historiakerho teidän kouluun tai museoon?