Kevään 2020 korona-virusaika on saanut suomalaiset sankoin joukoin lähtemään luontoon. Luontokohteissa eri puolilla Suomea on ollut väkeä ruuhkaksi asti.
Luonto ja kaupunki kietoutuvat yhteen
Meillä ihmisillä on taipumus ajatella ääripäiden ja vastakohtien kautta. Kun puhumme luonnosta, ajattelemme sen olevan jotain koskematonta, erämaista, rakentamatonta ympäristöä. Kun lähdemme luontoon, suuntaamme usein kauas omasta lähiympäristöstämme, joka yhä useammalle meistä on rakennettua, kaupunkimaista ympäristöä, jossa ihmisen kädenjälki näkyy vahvana. Luonto ja kaupunki eivät tunnu kuuluvan yhteen.
Kaupunkiympäristö tarjoaa kuitenkin paljon luontokokemuksia: lintuja voi bongata kaupunkien puistoissa ja monet eläinlajit, kuten ketut, jänikset tai supikoirat tuntuvat asustelevan lähellä ihmisiä. Pienet puistikot tai jopa yksittäiset puut voivat syystä tai toisesta tulla ihmisille tärkeiksi ja tarjota luontokokemuksia. Luonto ja kaupunki eivät olekaan toisilleen vastakkaisia vaan kietoutuvat yhteen kokemusten ja muistojen kautta.
Kaupunkiluonto on parhaimmillaan kirjavaa ja monikäyttöistä
Ei tarvitse olla eränkävijä tutustuakseen kaupunkiluontoon. Yksi hyvä tapa kokea luontoa kaupungeissa ovat frisbeegolfradat. Varsinkin pitkät radat vaativat tilaa ja siksi niitä onkin rakennettu alueille, jotka ovat aikaisemmin olleet vähemmällä käytöllä, usein jopa ns. joutomaille tai muiden ulkoilualueiden yhteyteen.
Oma ehdoton suosikkini on Oulun Meri-Toppila DiscGolfPark. Kuten nimikin paljastaa, rata sijaitsee lähellä merenrantaa. Alue ei ole tarkoitettu ainoastaan frisbeegolfaajien käyttöön, vaan monenlaiset ulkoilureitit limittyvät peliratojen kanssa. Alueella on myös leikki- ja koirapuisto. Siis monikäyttöistä kaupunkiluontoa parhaimmillaan.
Luonto alueella on paikoin hoidettua, paikoin luonnontilaista pohjoissuomalaista merenrantamaisemaa, polkujen halkomia leppä- ja koivumetsiköitä. Meri-Toppilan alueen luonnon ja kulttuurin yhteen kietoutumista korostaa se, että rata sijaitsee lähellä kulttuurihistoriallisesti merkittävää ympäristöä, Alvar Aallon vuonna 1931 suunnittelemaa Oy Toppilan selluloosatehdasta, jonka keskeiset rakennukset on teollisuustoiminnan päätyttyä suojeltu ja otettu osin uusiokäyttöön. YLE uutisoi elokuussa 2020, että espanjalainen säätiö on ostanut Alvar Aallon suunnitteleman huonossa kunnossa olevan siilorakennuksen pilkkahintaan. Toistaiseksi säätiö on vaitonainen siilon korjauksesta ja siihen liittyvistä suunnitelmista.
Jokapäiväiset ja arkiset luontokokemukset
Meri-Toppilassa 1990-luvun laman jälkeinen asuntorakentaminen ja alueen teollisuushistoria yhdistyvät ”rouhean historian omaavaksi” kaupunginosaksi. Meri-Toppilan rata on käyttäjien mieleen, sillä käyttäjät arvostavat kentältä avautuvaa merimaisemaa. Maasto radan alueella on vehreää ja kumpuilevaa; meren läheisyys luo paikalle ainutlaatuisen ympäristön, kuten radan käyttäjät ovat kommentoineet:
”Kauniit merimaisemat luovat mukavan ympäristön heittämiselle, samanlaista en ole muilla radoilla kokenut.” (T.N. 2016)
”Tällaisen sisämaan kasvatin silmä lepää merellisessä maisemassa, ja joskus tuntuukin että keskittyminen herpaantuu kun jää miettimään meren murinoita.” (T.K. 2014)
Yllä olevat frisbee golf -radan käyttäjien maininnat korostavat jokapäiväisten luontokokemusten merkitystä ja näiden kokemusten moniaistillisuutta. Moniaistilliseen luontokokemukseen ei liity ainoastaan alueen silmin havaittava maisema, kasvit tai eläimet, vaan kokemus syntyy tuoksujen, äänten ja kehon kautta. Luonto on erottamaton osa ihmistä ja tärkeä myös ihmisten hyvinvoinnin kannalta, eikä ihmisen toimintaa (kulttuuria) ja luontoa/ympäristöä ei ole järkevä erottaa toisistaan. Luonto on läsnä kaupunkiympäristössä ja ihmisen mieli virkistyy myös kaupunkiluonnossa.
Kristiina Korjonen-Kuusipuro, FT, dosentti ja tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto. Kristiina on ihmisen ja ympäristön välistä vuorovaikutusta tutkinut kulttuuriantropologi. Vapaa-ajallaan hän harrastaa luonnossa liikkumista ja luontovalokuvausta