Hyppää sisältöön

Kohti yhdenvertaisempaa Lappeenrantaa

Kunnat ja kaupungit pyrkivät luomaan kaupunkitiloja, joissa jokainen asukas voisi viihtyä mahdollisimman hyvin ja kokisi olevansa tervetullut sellaisenaan kuin on. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea esteettömyyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia.


Enemmän työtä moniarvoisuuden takaamiseksi

On paljon asioista, joita kaupungeissa voitaisiin tehdä vielä paljon paremmin kestävyyden ja moniarvoisuuden takaamiseksi. On esimerkiksi ihmisiä, jotka eivät sovi perinteisiin naisen tai miehen muottiin, joko sukupuoli-identiteetiltään, olemukseltaan tai ulkonäöltään. Usein juuri sukupuolivähemmistöjen ääni ei tule julkisten tilojen suunnittelussa kuulluksi.
Kotikaupunkini Lappeenrannan suurimmassa ostoskeskuksessa ainoat sukupuolineutraalit inva-wc:t ovat lukittuja, eikä ole selvyyttä, saavatko niitä käyttää muutkin kuin liikkumisrajoitteiset. Yleensä asiasta ei uskalleta kysyä, sillä pelätään itse joutuvan nöyryyttävien kysymysten tai oman identiteetin kyseenalaistamisen kohteeksi. Kukaan ei tahdo niin pienestä asiasta kuin vessassa käymisestä tehtävän minkäänlaista suurta väittelyä tai kynnyskysymystä.
Sama ongelma pätee julkisiin pukuhuoneisiin. Ihmiset, jotka eivät koe sopivansa kumpaankaan pukuhuoneeseen saattavat jättäytyä liikuntamahdollisuuksista kokonaan pois. Sukupuolittunut ilmapiiri voi tuntua sukupuolivähemmistöön kuuluvalle ahdistavalta, etenkin jos turvallisen vaatteidenvaihtomahdollisuuden puuttuminen vaikeuttaa harrastamista konkreettisesti. Tämä voi puolestaan vahvistaa muun muassa syrjäytymistä, huonoa itsetuntoa tai terveysongelmia. Sosiaalista kestävyyttä on, että luodaan kaikille ihmisille pääsy liikunta- ja terveyspalveluihin. Voisiko esimerkiksi Lappeenrannan uimahalliin järjestää yksityisiä unisex-suihkukoppeja?

Vähemmistöjen ääni kuuluville julkisten tilojen suunnittelussa

Toivoisin, että julkisten tilojen haltijat selventäisivät säädöksiään wc-tilojen ja pukuhuoneiden suhteen; onko esimerkiksi muunsukupuolisuus tai vaikka vain ahdistus sukupuolitetuista wc-tiloista sopiva syy käyttää esteettömiä vessoja? Parasta olisi, jos wc-tilojen ja pukuhuoneiden yhteyteen luotaisiin kolmas, niin sanottu unisex-vaihtoehto. Toinen mahdollisuus olisi, että nämä tilat muutettaisiin sukupuolineutraaleiksi.
Toivoisin yleensäkin, että erilaisten vähemmistöryhmien tai heitä edustavien järjestöjen mielipiteitä kuultaisiin julkisia tiloja suunniteltaessa ja heidän puolestaan puhumista vältettäisiin, jotta mahdolliset ongelmakohdat sekä väärinymmärrykset tiedostettaisiin ja korjattaisiin ajoissa.

Yhden huomioiminen ei ole toiselta pois

Tämän keskustelun avainsanoja ovat huomiointi ja arvostus. Vähemmälle huomiolle jääviä ilmiöitä ja ihmisiä tulee tuoda esille, jotta ihmiset oppivat katsomaan asioita toisista näkökulmista ja tottuvat yhteiskunnan monimuotoisuuteen. Yhden huomioiminen ei ole toiselta pois, vaan kaikille riittää kyllä tilaa. Tämän vuoksi juuri kesällä 2019 ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa järjestetty Pride-kulkue oli erityisen merkittävä kaupunkilaisille sekä HLBT+ -yhteisön asukasidentiteetille. Asukasidentiteetin vahvistuminen lisää kuuluvuuden tunnetta paikkaan ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Kun kaupunki tuntuu kodilta kaikille, kantavat kaikki myös niin sanotusti vastuunsa sen asukkaina, eli osallistuvat kaupungin toimintaan ja päätöksentekoon. Ja ennen kaikkea, kun asukkaat viihtyvät kotikaupungissa, he jäävät sinne myös asumaan.


Oscar Arminen työskenteli vuonna 2019 kesätyöntekijänä Lappeenrannan kaupungin kaupunkisuunnittelussa.