Olen vetänyt tämän lukuvuoden Tampereella Juhannuskylän yläkoulussa yhtä kolmesta Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran järjestämästä historiakerhosta. Kun koululla tuli puhetta historiakerhon järjestämisestä, opettajat toivottivat onnea matkaan. Teini-ikäisille tarkoitetun vapaaehtoisen kerhotoiminnan onnistuminen kun ei ole itsestään selvää.
OKM:n järjestämän ennakkokyselyn mukaan kerhosta kiinnostuneita oli yli sata, mutta keskusradiossa ja seinälehdillä mainostaminen toi ilmoitustaululle vain kaksi nimeä. Kiersin luokissa mainostamassa historiakerhoa vapaamuotoiseksi kerhoksi, jossa tehdään vierailuja koulun ulkopuolelle ja toteutetaan oppilaiden toiveita. Vähitellen lista täyttyi 7-8-luokkalaisista.
Kerholaiset haluavat kokea historiaa
Syksyn aikana kerhoon osallistui 6-10 oppilasta. Tätä pidettiin opettajainhuoneessa hyvänä saavutuksena muihin kerhoviritelmiin verrattuna. Aluksi asetin kerholaisille kysymyksen: ”mitä toivotte historiakerholta”? Luokan valtasi syvä hiljaisuus. ”Päätä sää”, kuului viimein. Olenkin kerhovuoden aikana miettinyt vaihtoehtoja tekemiselle ja hyväksyttänyt ne sitten aina kerholaisilla. Hyviä vinkkejä olen saanut myös Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran Ira Vihreälehdolta. Yhteydenpito kerholaisiin on ollut helppoa Whatsapp-sovelluksen avulla.
Syyskauden kerhotoiminta pyöri sisällissodan ja museoiden ympärillä. Vierailimme esimerkiksi Vapriikin Tampere 1918 -näyttelyssä, mihin annoin valokuvaustehtävän, jossa tuli eläytyä vuoden 1918 tunnelmiin. Kerholaiset ottivat upeita kuvia! Onnistunut museovierailu antoi intoa ja uskoa tulevaisuuteen myös kerhon vetäjälle. Historia ja kerho kiinnostavat!
Tampere tarjoaa erinomaiset puitteet museoineen ja erilaisine historiallisine kohteineen historiakerhon järjestämiselle. Toisaalta oppilaat ovat jo ennestään tutustuneet tunnetuimpiin museoihin. Kiinnostuneimpia kerholaiset ovatkin olleet sellaisista paikoista, joissa heillä ei muuten tulisi mieleen käydä. Hämeenpuiston Pikkupalatsi oli hieno vierailukohde ja tuskin kukaan tiesi ennestään Suomen Punaisen ristin logistiikkavarastoa Kalkussa. Pääsimme keskuspaloaseman torniin ja koululla teimme pikkujouluissa englantilaisia toffeeomenoita, joihin hampaat eivät purreet. Vaikka toiveita ei ole tullut, kerholaiset ovat vierailleet mielellään kohteissa, joissa näkee ja kokee jotakin vanhaa. Vakoilumuseossa saimme niin mielenkiintoisen opastuksen, että vierailu venyi kahteen tuntiin ja minä myöhästyin kokouksesta!
Vuoden 2017 alussa tutustuttiin sukututkimukseen. Suurin osa kerholaisista selvitti innokkaasti vanhemmiltaan sukupuutaan. Kaikkiin sukututkimus ei kuitenkaan uponnut. Aiheeseen liittyen vierailimme Seurakuntien arkistossa, jonka 150 vuotta vanhoista kirkon kirjoista kerholaiset olivat erityisen kiinnostuneita. Mielenkiintoisin kirja oli tietenkin luettelo tamperelaisten tekemistä rikoksista 1800-luvulla. Yksi kerholainen löysi Finlaysonilla työskennelleen sukulaisensa tiedot mikrofilmiltä ja oli innosta piukea!
Kerholaiset haluavat lähelle historiaa, mutta kevät tuntuu haluavan tehdä kerhosta historiaa. Kerhoon osallistuvilla oppilailla on muitakin harrastuksia, jotka alkoivat lisääntyä kevään korvilla.
Valmistavan maahanmuuttajaoppilaiden kerho auttaa kotiutumaan
Sen sijaan toinen vetämäni historiakerho jatkaa kukkimistaan. Sovimme Kulttuuriperintökasvatuksen seuran kanssa, että ryhdyn vetämään kerhoa myös koulun valmistavan oppilaille. Valmistava opetus on suomen kielen alkeiden opetusta vasta maahan tulleille nuorille. En ole nuoren opettajaurani aikana saanut yhtä innostavaa vastakaikua Suomen ja Tampereen historian opetukselle kuin kerhon afgaani- ja syyrialaistyttöjen kanssa. Kommunikointi tapahtuu alkeellisella palikkakielellä välillä Google Translatea käyttäen, mutta se ei estä mitään! Kuva tai vierailut kohteissa kertovat enemmän kuin tuhat suomen, arabian tai darin kielistä sanaa.
Näen suuren mahdollisuuden vasta Suomeen tulleiden kerhotoiminnassa. Nuori on tullut sotaa pakoon täysin vieraaseen ympäristöön. Hänellä ei ole mitään muuta kontaktia Suomeen ja suomalaisiin kuin sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä tai opettaja. Elämä koostuu aluksi vain koulusta ja kodista. Mikä olisikaan parempi tapa käyttää vapaa-aikaa ja oppia asuinpaikastaan kuin osallistua kerhoon ja tutustua kotipaikkansa historiaan! Kun olin valmistavan opettaja, kysyin oppilailta miltä tuntuu, kun kesäloma alkaa. ”Tylsää”, ”ei mitään tekemistä”, vastasivat nuoret. Kerhotoiminta voisi merkittävästi edesauttaa maahanmuuttajien kotiutumista.
Miten tyydyttää diginuorten historiajano?
Historia kiinnostaa. Se on päivänselvää. Epäselvää sen sijaan on, miten koulu, opettajat, museot ja historialliset kohteet voisivat vastata tähän kiinnostukseen. On vaikeaa kilpailla sellaisten viihdekeskusten kanssa, kuten puhelin ja pelikonsoli, jotka pystyvät viemään nuoren uskomattomiin seikkailuihin. Vastaus voisikin olla elämysten tuottaminen. Palataan kerhon alkuaikojen kysymykseen, mitä oppilaat haluaisivat tehdä. Eräs 7-luokkalainen tyttö sanoi minulle myöhemmin, että hän haluaisi jotenkin kokea historiaa, olla historiaa. ”Olisi kiva päästä kokeilemaan vaikka millaista oli elää ennen.” Tämä veti nuoren kerhonvetäjän naaman vakavaksi. Miten vastaan tuohon fantastiseen ehdotukseen? En ole täysin tyytyväinen haasteeseen vastaamiseen, mutta kerho on pyörinyt ja vierailut eri kohteisiin ovat lähentäneet suurta pölyistä historiaa ja innokkaita tulevaisuuden toivoja. Niin kerhon vetäjä kuin nuoret tuntevat nyt varmasti paremmin kotikaupunkinsa ja tuntevat olevansa osa sitä.
Historiakerhoilla on tulevaisuutta. Historia kiinnostaa ja sen oppiminen ja kokeminen kehittävät ajattelua, empatiakykyä ja rakentavat juuria, joista nuoren on hyvä ponnistaa. Niin historian kuin muunkin opetuksen on muututtava yhteiskunnan mukana. Kuinka hienoa olisi näyttely Vapriikissa, jossa voisi pukea päälle 1800-luvun tehdastyöläisen vaatteet ja tehdä tehdastöitä autenttisessa ympäristössä? Olisi mahtavaa laittaa päälle essu ja päähän huivi, tehdä ruisleipää ja ripustaa orrelle kuivumaan! Voi, kun pääsisin savupirttiin istumaan päreen valoon!
Lauri Hietala, 2015 valmistunut historian ja yhteiskuntaopin opettaja, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran historiakerhon vetäjä
Juttu julkaistiin Kleiossa, historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto ry:n neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä pedagogisessa aikakauslehdessä toukokuussa 2017.