Tekoäly – tuo opettajien arviointityön moderni painajainen – tarjoaa oikein valjastettuna myös jatkuvasti kehittyviä mahdollisuuksia! Esimerkiksi menneisyyden vaikeaselkoiset historialliset lähteet, joita varten yliopistolla opiskeltiin vanhoja käsialoja jopa tuskan hiki otsalla helmeillen, avautuvat nyt jokaiselle muutamalla napin painalluksella!
Miten opetamme nuoria käyttämään tekoälyä oppimisen edistäjänä ja kriittisesti tiedon tulkinnan tukena eikä oman työn korvaajana ja sokeasti luotettuna auktoriteettina? AI arkistoista innostumiseen on peruskoulun yläkouluihin ja lukioon suunnattu digitaalinen arkistopedagoginen historian oppimateriaali. Se yhdistää uudella tavalla aidot historialliset lähteet ja modernin teknologian.
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran tuottama oppimateriaali toteuttaa Suomen Maailman muisti -komitean tehtävää lisätä kirjallisen kulttuuriperinnön tunnettuutta. Materiaalissa hyödynnetään Kansallisarkiston maksutonta, 1600–1900-luvun asiakirjoihin soveltuvaa tekstintunnistustyökalua sekä erilaisia tekoälyohjelmia. Oppimateriaali tarjoaa opettajille ja nuorille valmiin polun, jonka avulla historian tunneilla voidaan tukea monilukutaidon kehittymistä tekoälyn kriittisen käytön harjoittelun kautta.
Monipuolisia lähteitä eri aikakausilta ja teemoista
AI arkistoista innostumiseen –sivustolle on koottu kymmenen historiallista dokumenttia, joista voidaan valita sopivimmat sisällöt opiskelun kulloisiinkin tarpeisiin. Aineistot on jaoteltu kronologisesti 1600-luvulta 1900-luvulle ja temaattisesti mikrohistorian, naishistorian, kansainvälisten suhteiden sekä suurmies- ja sotahistorian kategorioihin. Valmiit mallivastaukset tukevat oppimateriaalin sovittamista muuhun opiskeluun, mutta sivustolla on mahdollista myös arpoa käsiteltävä lähde, jos halutaan opiskella sisältöjen sijaan tekniikka edellä.
Tekoälylukutaitoa historian opiskelusta
Oppimateriaalin pedagoginen malli perustuu inhimillisen ajattelun ja tekoälyn vuorovaikutteisuuteen.
Harjoituksissa vanhan asiakirjan tekstin luettavuutta parannetaan tekoälypohjaisella tekstintunnistuksella, jonka jälkeen teksti käännetään tekoälyohjelmien avulla nykysuomeksi. Käännöksien jälkeen aloitetaan historiallinen analyysi. Tekstin aikakautta ja sisältöä tulkitaan itsenäisesti, ryhmissä sekä tekoälyjen kanssa keskustellen. Jokaiselle lähteelle on tarjolla valmiita käsittelyvinkkejä sekä lisätehtäviä, jotka on suunniteltu historiallisen empatian kehittämiseen ja arvokeskustelujen virittämiseen.
Oppimateriaali perustuu viiteen limittäiseen historian oppiaineeseen soveltuvaan tekoälyn käytön eettiseen ja käytännölliseen periaatteeseen, jotka ohjaavat nuoria vastuulliseen teknologian käyttöön. Näitä tekoälylukutaidon periaatteita harjoitellessa opitaan paitsi käyttämään tekoälyä, myös ennen kaikkea kehittymään itsenäisiksi ja kriittisiksi ajattelijoiksi.
1. Käytä tekoälyä apuvälineenä, älä auktoriteettina
Oppimateriaali ohjaa käyttämään tekoälyä pelkkänä apuvälineenä eikä erehtymättömänä auktoriteettina, jolloin opiskellaan perinpohjaista tiedonkäsittelyä. Mahdollisesti ristiriitaisia vastauksia eri tekoälyiltä saadessa oivalletaan, että koneen antamat vastaukset ovat vain mahdollisuuksia, joiden historiallinen todenperäisyys ja faktat on aina varmistettava. Tämä rakentaa tieteellisen tiedonhankinnan pohjaa, jossa ymmärretään, että tekoälyn vastaukset voivat olla täysin paikkaansapitämättömiä.
2. Ole kriittinen
Kriittisen analyysin kautta opitaan katsomaan tietoa pintaa syvemmälle. Jopa monesta lähteestä varmistettuja faktoja opitaan kyseenalaistamaan. Tarjottuja narratiiveja tutkitaan kysymällä, mikä annetussa tiedossa on asetettu keskiöön, mitä siitä kenties puuttuu ja kenen ääni lähteissä pääsee esille.
3. Laajenna ymmärrystäsi
Kohdentelemalla oppimateriaalin kysymyksiä sekä tekoälyille että pohtimalla niitä yhdessä muiden kanssa opitaan näkemään historia tulkinnoista koostuvana tieteenä. Tämä kehittää kykyä sietää monimutkaisuutta ja etsiä aktiivisesti erilaisia näkökulmia sekä auttaa tunnistamaan vaihtoehtoisia tulkintoja ja välttämään vaarallisia yksinkertaistuksia.
4. Älä oikaise – tee työ itse
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin inhimillisen ajattelun säilyttäminen. Kun nuorta ohjataan moniääniseen keskusteluun, hän oppii, ettei tekoäly yksinään riitä työn tekijäksi. Vaikka tekoäly voi auttaa erilaisten töiden rakenteen luomisessa tai ideoimisessa, itse analyysin sanoittaminen ja siitä keskustelu pakottavat prosessoimaan tietoa syvällisesti, jolloin huomataan, että todellinen oppiminen ja oivaltaminen vaativat aina omaa ajattelua.
5. Kunnioita lähteitä ja etiikkaa
Oppimateriaali kasvattaa eettisesti vastuulliseen digitaaliseen kansalaisuuteen. Se ohjaa akateemiseen rehellisyyteen ja erottamaan selkeästi toisistaan oman luovan tuotoksen ja koneen generoiman sisällön.
Kytkeytyy tiiviisti opetussuunnitelmien tavoitteisiin
AI arkistoista innostumiseen -oppimateriaalin käyttö historian opetuksessa ja jopa oppiaineen osaamisen arvioinnissa on hyvin perusteltua, sillä se on luotu vastaamaan laaja-alaisesti perusopetuksen ja lukion historian oppimäärien tavoitteisiin.
Tekoälyä käyttämällä ja inhimillisiä keskusteluja käymällä opitaan arvioimaan tiedonlähteiden luotettavuutta ja ymmärtämään historiallisen tiedon tulkinnallista luonnetta sekä tekemään itse omia, perusteltuja tulkintoja. Alkuperäislähteet sisältävät runsaasti historiallisia käsitteitä, jotka avautuvat tekoälyn kanssa keskustellen. Historiallisen empatian pohdintatehtävien avulla kuvitellaan lähteiden syntyhistoriaa sekä ihmisten elämää ja vaikuttimia lähteiden taustalla, jolloin opitaan ymmärtämään ihmisen toimintaa ja päätöksentekoon vaikuttaneita tekijöitä kunkin ajan ja yksilön omista lähtökohdista. Lähteiden taustaa kartoitettaessa pohditaan myös, voiko historiallisten aikojen eettisyydestä tai menneisyyden ihmisten moraalista tehdä tuomioita nykypäivästä käsin.
AI arkistoista innostumiseen -oppimateriaali harjoittaa moniäänistä argumentaatiota ja ohjaa ymmärtämään historiallisen tiedon tulkinnallista luonnetta. Valjasta oppimateriaali kehittämään tulevaisuustaitoja ja kasvattamaan nuorista uuden teknologian vastuullisia käyttäjiä, jotka eivät anna tekoälyn ajatella puolestaan!