Hyppää sisältöön

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 7.–13.9.2020

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät kutsuu tutustumaan kulttuuriperintöön – suuntaa tapahtumiin tai lähikohteelle
Kulttuuriympäristöpäivät nostaa esille meidän kaikkien kulttuuriperintöä ja -ympäristöä tarjoamalla kiinnostavia tapahtumia ympäri Suomen. Tänä vuonna kulttuuriperintöä esitellään myös lukuisin omatoimitapahtumin, verkkonäyttelyin ja kampanjoin, joihin kuka vain voi ottaa osaa, vaikka kotisohvalta.
Kulttuuriperintöön voi tutustua myös etsimällä omalta lähiseudulta tutustumisen arvioinen, ehkä itselle uusi kohde ja vierailemalla siellä oman porukan kesken. Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teemaviikkoa vietetään tänä vuonna Suomessa 7.–13. syyskuuta.

Kasvun ja opin paikkoja päiväkodeista perinnetiloihin
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema Suomessa vuonna 2020 on Kasvun paikat. Tapahtumissa nostetaan esille monenlaisia kasvun ja oppimisen ympäristöjä, tapoja ja tarinoita. Sadonkorjuutapahtumat esittelevät kasvua hyötykasvien- ja viljelyn näkökulmasta, kävelykierroksilla taas voi tutustua vaikka Kallion päiväkotien ja koulujen historiaan ja nykypäivään Helsingissä. Vantaan Jokiniemen muinaispuistopäivässä on puolestaan esillä menneisyys ja sen opit ja sodan perintöä pohditaan Satakunnan Museon tapahtumissa Porissa.
Mihin tapahtumaan voisi suunnata? Ehkä kyläkävelylle tunnelmallisille raiteille tai tähtiretkelle linnoitussaareen? Vai omatoimikävelylle ystävien kanssa ja verkon kautta nuorten kaupunkitarinoita esittelevään näyttelyyn? Liity mukaan kulttuuriperinnön juhlintaan, kaikki Suomen tapahtumat ja tempaukset löytyvät osoitteesta www.kulttuuriymparistopaivat.fi/tapahtumat.
Kulttuuriympäristöjä juhlitaan ympäri Euroopan – paikallisesti
Euroopan kulttuuriympäristöpäiviin, englanniksi European Heritage Days, osallistuu vuosittain jopa 30 miljoonaa ihmistä 50 Euroopan maassa. Teemavuodet ovat yhteisiä kaikille maille ja Euroopassa juhlitaan tänä vuonna teemalla Heritage and Education. Suomen tapahtumakalenterin lisäksi tapahtumat saavat Euroopan laajuista huomiota kansainvälisellä sivustolla www.europeanheritagedays.com.
Suomessa vietetään kulttuuriympäristöpäivien teemaviikkoa 7.–13. syyskuuta, ja suuri osa tapahtumista painottuu teemaviikolle. Vuositeemaa on lisäksi nostettu esille runsain tapahtumin jo aiemmin tänä vuonna, ja tapahtumia riittää loppuvuoteen saakka.
Tapahtumien paikallisia järjestäjiä on kehotettu huomioimaan tarkoin kaikki voimassa olevat terveys- ja turvallisuussuositukset.
Kulttuuriympäristöpäivien tarkoituksena on lisätä oman lähiympäristön arvostusta ja sen vaalimista. Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta. Suomessa kulttuuriympäristöpäiviä koordinoivat Museovirasto, Opetushallitus, Suomen Kotiseutuliitto, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ja ympäristöministeriö.
#kulttuuriympäristöpäivät #kasvunpaikat #EHDs
Kuvakollaasi, jossa on kuusi kuvaa erilaisista kulttuuriympäristötapahtumista
Lisätietoja
www.kulttuuriymparistopaivat.fi
www.europeanheritagedays.com
Facebook: www.facebook.com/EHDFinland
Twitter: @HeritageDaysFI
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Jonina Vaahtolammi, Suomen Kotiseutuliitto, jonina.vaahtolammi@kotiseutuliitto.fi, puh. 044 974 1705